Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Kempeleläinen Andreas keräsi yli 10 000 euroa hyväntekeväisyyteen asumalla viikon lasikontissa

Julkaistu 19.08.2021

Olisin voinut muuttaa lasikonttiin pidemmäksikin aikaa kuin vain viikoksi, TikTok-videoita tekevä Andreas Tolonen, 19, sanoo.

Somevideoistaan tunnettu Andreas Tolonen muutti viikko sitten Oulun keskustassa sijaitsevaan lasikonttiin. Hänen tempauksensa tavoitteena oli kerätä 10 000 euroa Suomen Mielenterveys ry:lle.

Andreaksen mukaan usko tavoitteen toteutumiseen oli kovalla koetuksella ennen stunttia.

– Ajattelin alussa, että kymppitonni jää haaveeksi.

Kun haasteen loppumiseen oli aikaa vuorokausi, hyväntekeväisyyspottiin oli tullut reilut 6000 euroa; Andreas luotti tuolloin, että potti tulee täyteen.

Viimeisen päivän aikana Andreaksen keräykseen lahjoitettiinkin 4 000 euroa, ja 10 000 euron tavoite meni rikki.

Viikko lasikontissa -stuntti oli osa Oulussa järjestettyjen Valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelmaa.

– Koronapandemia on vaikuttanut meidän kaikkien mielenterveyteen enemmän tai vähemmän. Tällä stuntilla haluan kerätä rahaa heille, joihin tilanne on vaikuttanut eniten, Andreas kertoi aiemmassa haastattelussamme.

Viikon aikana Andreas teki lasikontistaan muutamia videoita TikTok- ja Instagram-tileilleen. TikTokissa häntä seuraa nyt yli 210 000 ihmistä; kanavaa hän on käyttänyt aktiivisesti kaksi vuotta.

Päävideon haasteviikostaan hän tekee parin viikon sisällä Youtube-kanavalleen.

”Ajattelin alussa, että kymppitonni jää haaveeksi.”

Mannerheimin puistossa sijaitsevaan lasikonttiin Andreas toi vain pienen määrän henkilökohtaisia tavaroitaan.

Viikon aikana tuntemattomat ohikulkijat lahjoittivat hänelle kuitenkin monenlaisia juttuja, kuten makeisia ja leluja. Hän poistui torstaina iltapäivällä kopista ”suuren tavaramäärän kanssa”.

Hän ei saanut poistua viikon aikana kontista, joka oli pituudeltaan noin kuusi metriä ja leveydeltään kaksi metriä. Kolme kertaa päivässä hän sai sinne ennalta sovitut ruokakuljetukset. Sieltä löytyi käymälä, mutta ei suihkua

Hän ei päässyt peseytymään viikon aikana eikä mukana ollut vaihtovaatteita.

Viikon haasteensa jälkeen Andreas ei mennyt heti suihkuun eikä vaihtamaan vaatteita, vaan suunnitelmissa oli neljän kilometrin juoksulenkki. Sen jälkeen hän aikoi saunoa ja myöhemmin korjata univelkojaan.

– Viikon aikana nukuin keskimäärin viisi tuntia yössä. Viikonloppuna nukkuminen oli vaikeampaa keskustassa ja unet ja jäivät lyhyemmäksi, mutta tavallisestikaan en nuku paljon – keskimäärin kuuden tunnin yöunia.

– Viikko lasikontissa sujui todella hyvin. Olisin voinut vaikka muuttaa sinne pidemmäksi aikaa, sillä sain sinne ruoat ja monet tulivat juttelemaan kanssani, kertoi Andreas torstaina iltapäivällä.

Andreas Tolonen nukkui makuupussissa lasikopin lattialla seitsemän päivää. Kuvat: Annakaisa Vääräniemi