Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Ehdota mikroyrittäjyyttä edistänyttä henkilöä tai yhteisöä Kerttu Saalasti -palkinnon saajaksi!

Julkaistu 18.08.2021

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin mikroyrittäjyyden palkinto jaetaan ensimmäisen kerran syksyn Kerttu Saalasti -seminaarissa 20.9. 2021. Palkinto myönnetään vuosittain merkittävästä mikroyrittäjyyttä tai yrittävää kulttuuria edistävästä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksesta. Sen myöntävät Kerttu Saalasti Instituutti ja Kerttu Saalasti Säätiö yhdessä.

”Palkinto kantaa Oulun yliopiston perustamiseen keskeisesti vaikuttaneen Kerttu Saalastin nimeä. Opetusministerinä toimiessaan Kerttu Saalasti korosti yrittäjärohkeuden ja yrittäjäasenteen merkitystä. Mikroyritykset ovat yhteiskunnan jatkuvan uudistumisen kannalta avainasemassa – niiden toimintaedellytysten vahvistaminen on kestävän kasvun edellytys”, sanoo Kerttu Saalasti Instituutin johtaja Matti Muhos.

Palkinnon saajan valinnassa otetaan huomioon teon valtakunnallinen merkittävyys, uutuusarvo, saavutetut tulokset ja vaikuttavuus. Palkinnon saajana voi olla yhteisö, yksityinen henkilö tai henkilöt. Palkinnon saajaa voi ehdottaa yksityinen henkilö tai organisaatio.

”Kerttu Saalasti -palkinnon kautta huomioidaan henkilöitä ja yhteisöjä mikroyrittäjyyttä ja yrittävää kulttuuria edistävistä tutkimuksen, koulutuksen tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen saavutuksista. Kestävän tulevaisuuden rakentamisesta on syytä palkita”, Muhos sanoo.

”Palkinnolle on tilausta. Mikroyrittäjyyttä ja yrittävää kulttuuria on syytä vahvistaa alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Kerttu Saalasti -palkinto on odotettu mahdollisuus huomioida tätä työtä tekeviä henkilöitä ja yhteisöjä. Toivon, että saamme paljon hyviä ehdotuksia palkinnon saajiksi”, sanoo kerttu Saalasti Säätiön puheenjohtaja, Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu.

Palkintona jaetaan 5000 euroa sekä taiteilija Kalervo Kallion tekemä Marjanpoimija-reliefi. Ehdotusten jättöaika avautuu 2.8. ja ehdotuksia voi lähettää elokuun loppuun asti.

Lisätietoja:

Matti Muhos, johtaja, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
matti.muhos@oulu.fi

Eija Korjonen, johdon assistentti, Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
eija.korjonen@oulu.fi