Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Kansallisen puhekilpailun voitto Ouluun!

Julkaistu 27.04.2022

Yli 700 nuorkauppakamarilaista kokoontui viikonloppuna 22.-24.4. Suomen nuorkauppakamarien kansalliseen vuosikokoukseen Tampereelle kouluttautumaan, verkostoitumaan ja tekemään päätöksiä. Lauantaina Nokia Arenalla järjestetyssä gaalassa palkittiin ansioituneita nuorkauppakamarilaisia.

Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarille viikonloppu oli menestyksekäs. Tervaporvarien Kirsi Pajamäki voitti kansallisen erittäin kovatasoisen Sanan säilä -puhekilpailun ja vuoden 2021 puheenjohtaja Timo Huotari sai kunniamaininnan paras puheenjohtaja -kategoriassa.

”Voitto on harjoittelun, palautteen ja ennen kaikkea tiimityön tulosta! Matkan varrella olen tutustunut huippuihin tyyppeihin ympäri Suomen ja saanut erinomaista oppia sekä eväitä puhe- ja esiintymistaitoihin. Juuri niitä taitoja, joita tarvitaan työnhaussa, myynnissä, markkinoinnissa ja verkostoitumisessa, oikeastaan missä tahansa työssä.” , iloitsee Pajamäki.

"Nuorkauppakamari on oivallinen paikka kasvaa ja kehittyä johtajana! Nämä tunnustukset kertovat myös siitä, kuinka laadukasta ja hyvää työtä teemme täällä Oulussa!" , Huotari hehkuttaa.

Nuorkauppakamaritoiminnassa puhekilpailut ovat ennen kaikkea mahdollisuus kehittyä puhujana ja esiintyjänä. Kilpailuihin valmistaudutaan koulutusten ja valmennusten avulla. Suomessa puhekilpailun alue- ja kansallisiin kilpailuihin valitaan osallistumaan vuosittain yhteensä noin 50 henkilöä. Kansallisessa kilpailussa kisa käydään aluevoittajien välillä ja voittaja pääsee edustamaan Suomea Eurooppa-kokoukseen. Tänä vuonna puhekilpailun teemana oli tulevaisuustaidot ja tulevaisuusagenttina toimiminen.

Lisätiedot:
Kirsi Pajamäki
Sanan säilän voittaja 2022
kirsi.pajamaki@jci.fi

Timo Huotari
Kunniamaininta, paras puheenjohtaja 2021
timo.huotari@jci.fi

Mikko Nissi
Puheenjohtaja 2022
Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari
mikko.nissi@jci.fi

Lisätietoja Nuorkauppakamaritoiminnasta:
Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaiden jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö sekä kontaktiverkosto. Suomen Nuorkauppakamarit ry kehittää yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi. Suomen Nuorkauppakamarit ry on perustettu vuonna 1957. Varsinaisia jäseniä noin 2 500 ja yhdessä alumnien kanssa muodostamme n. 5000 hengen verkoston Suomessa. Globaalisti Junior Chamber International toimii 115 maassa, yli 200 000 jäsenen voimin.