Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Hill Climb Racing -pelejä ladattu jo 2 miljardia kertaa

Julkaistu 27.04.2022

Huippusuosittu pelisarja koostuu viihdyttävästä fysiikkapohjaisesta Hill Climb Racing -autopelistä, sen jatko-osasta Hill Climb Racing 2:sesta, sekä pelin kiinalaisesta Android-versiosta. Yhteensä pelit ovat tuottaneet nettotuloina yli 180 miljoonaa euroa.

“Hill Climb Racing julkaistiin kymmenen vuotta sitten vuonna 2012, eli olemme jo melkoisia mobiilipelialan veteraaneja. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että Hill Climb Racingin viehätys ei ole vähentynyt vuosien aikana, vaan yksistään ensimmäistä Hill Climb Racing -peliä on ladattu yli 1,5 miljardia kertaa. Viime vuonna alkuperäinen Hill Climb Racing -peli sai yli 220 miljoonaa uutta pelaajaa, ja peliä pelasi keskimäärin yli neljä miljoonaa käyttäjää päivittäin,” Fingersoftin toimitusjohtaja Jaakko Kylmäoja sanoo.

Vuonna 2016 julkaistiin Hill Climb Racing 2, joka jatkoi menestyksekkään edeltäjänsä jäljillä. Jatko-osassa pelaajille tuotiin uusia ominaisuuksia, kuten asynkroninen moninpelimahdollisuus ja hahmojen ja ajoneuvojen ulkoasun muokkaus. Myöhemmin peliin on lisätty tiimiominaisuuksia, liigat ja säännölliset LiveOps-tapahtumat. Vuonna 2021 Hill Climb Racing 2 -pelin pariin löysi noin 70 miljoonaa uutta pelaajaa, ja keskimäärin sitä pelasi 1,35 miljoonaa päivittäistä käyttäjää.

Hill Climb Racingistä on myös kiinalainen Android-versio, joka julkaistiin yhdessä MyGamezin kanssa. Sitäkin on ladattu yli 500 miljoonaa kertaa.

Hill Climb Racing -pelien yhteenlaskettu latausmäärä rikkoi ensimmäisen miljardin rajapyykin vuonna 2018, ja sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt. Alkuvuosien orgaanisen kasvun jälkeen latausmäärä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa käyttäjähankinnan avulla, johon on panostettu viime vuosina entistä enemmän.

“Monille Hill Climb Racing on edelleen niitä sovelluksia, jotka ladataan ensimmäisenä uudelle puhelimelle. Peliin on helppo päästä sisään, mutta se myös haastaa sopivasti. Lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä peleihin, jotta mielenkiinto säilyy. On huikeaa nähdä, että pelimme vetoavat näin monien vuosien jälkeenkin, ja että myös uusia pelaajia löytää jatkuvasti pelien pariin. Kiitos kaikille pelaajillemme – kaksi miljardia kertaa ja enemmän,” Kylmäoja sanoo.

Fingersoft ja Hill Climb Racing viettävät tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan. Fingersoftin perustaja Toni Fingerroos kehitti Hill Climb Racingin vuonna 2012. Yhden miehen yrityksestä kasvanut Fingersoft on nyt 100 henkeä työllistävä pelistudio. Viime vuonna Fingersoft julkaisi viimeisimmän pelinsä Boom Kartsin, ja muita peliprojekteja on kehityksessä.

Avainlukuja Hill Climb Racing -peleistä:

  • 2 miljardia latausta
  • yli 40 miljoonaa pelaajaa joka kuukausi (joka on enemmän kuin koko Tokion asiakasluku)
  • pelaajia 195 maassa – jopa Antarktiksella
  • yli 115 miljardia käytyä kilpailua – ja noin 80 miljoonaa kilpailua päivässä
  • 8,5 miljoonaa avattua arkkua päivässä
  • 979 564 luotua tiimiä Hill Climb Racing 2:sessa.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Susanna Solajoki
PR Manager, Fingersoft
050 374 5747
susanna.solajoki@fingersoft.com

Tietoa Fingersoftista

Fingersoft on oululainen pelistudio, jonka ydintoimintaa ovat hauskat, suuren yleisön mobiilipelit. Yritys on tunnettu hittipeleistään Hill Climb Racing ja Hill Climb Racing 2, joilla on maailmanlaajuisesti yli kaksi miljardia latausta. Fingersoftin pelit ovat saatavilla iOS-, Android- ja Amazon-alustoille. Vuonna 2012 perustettu Fingersoft työllistää 100 henkilöä, joista suurin osa työskentelee yrityksen pääkonttorilla Oulussa. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 24 miljoonaa euroa. Lue lisää osoitteesta fingersoft.com.