BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

FIND-julkaisu auttaa yritystäsi kansainvälistymään

Julkaistu 22.02.2017

Oulun seudun elinkeinoelämää käsittelevä englanninkielinen FIND-katalogi ilmestyy keväällä 2018.

Alueemme elinkeinoelämällä on selkeä tarve tasokkaalle printtijulkaisulle, joka kertoo maailmalle positiivisella tavalla seutumme mahdollisuuksista, osaamisesta, infrastruktuurista ja palveluista.

FINDin tavoite on kertoa alueemme osaamisesta nimenomaan yritysten kautta ja houkutella maailmalla toimivia yrityksiä käyttämään alueemme yritysten tuotteita ja palveluja sekä sijoittamaan ja sijoittumaan tänne.

Julkaisijatahot jakavat tätä ”alueemme käyntikorttia” ulkomailla. Luonnollisesti FIND on jaossa täkäläisissä moninaisissa kv-tapahtumissa ja businessdelegaatioiden vieraillessa seudullamme.

Tulevan FINDin julkaisijoina toimivat BusinessOulu ja Oulun Kauppakamari. BusinessOulun kautta FINDin artikkelit leviävät monikanavaisesti ja tavoittavat siten aiempaa tehokkaammin asiakkaat ja sijoittajat. FIND löytyy myös tasokkaana, selattavana digiversiona.

Haluathan, että sinunkin yrityksesi näkyy FINDissa!

Ota yhteyttä: Armi Lahdenkauppi, 0400 683 257