Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Elämän peili Vuosisadan rakentajat -finaaliin

Julkaistu 23.08.2017

Biocenter Oulun ja sen yhteistyökumppaneiden kehittämä Elämän peili -ratkaisu on valittu Vuosidadan rakentajat -kilpailun finaaliin. Kyseessä on kaikille avoin haastekilpailu, jossa etsitään nuorten hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallisuutta parantavia ideoita. Parhaan ratkaisun kehittänyt tiimi saa merkittävän rahoituksen ideansa toteuttamiseen.

Finaaliin asti vienyt Elämän peili -ratkaisu on ihmiskehon eksosomeista elimistön toimintoja tarkkaileva edistyksellinen hyvinvointiranneke, jonka mittaamat arvot eivät kerro pelkästään sykkeestä tai lämpötilasta, vaan mm. lihasten toiminnasta, energiatasapainosta, tulehdusarvoista ja hermostosta. Kehittäjätiimin mukaan se kannustaa terveelliseen elämään ja opettaa käyttäjän tuntemaan itsensä. Ratkaisu mahdollistaa myös pelillisen toiminnan ja tulosten vertailun esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Vuosisadan rakentajat -kilpailun finaaliin valittiin kaikkiaan 15 tiimiä ideoineen. Kilpailu huipentuu suureen loppushow’hun, Ratkaisujen iltaan 6. syyskuuta. Ratkaisujen ilta järjestetään Helsingin Tavastialla (Urho Kekkosen katu 4–6) klo 18–21. Kaikille avoimessa tilaisuudessa on paikalla tuomaristo, kilpailun rahoittaneet säätiöt, tiimien ja säätiöiden vieraita, median edustajia sekä muita nuorten tulevaisuudesta kiinnostuneita tahoja.

Vuosisadan rakentajat -kilpailu 

Team Elämän peilin kehittämän ratkaisun promovideo