Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Yksinyrittäjien tukihakemusten käsittelyruuhka tasaantumassa

Julkaistu 06.05.2020

Oulun kaupunki myöntää 2000 euron suuruista korvausta yksinyrittäjille, joiden yrityksen liikevaihto on laskenut koronavirustilanteen vuoksi. Huolellisesti laadittu hakemus nopeuttaa tuen saamista.

Yksinyrittäjätuen hakemuksia on Oulussa saapunut yli 1000 kappaletta. Niistä on jaettu käsittelyyn noin 650 ja noin puolesta määrästä on tehty päätös. Käsittely ruuhkaantui haun aloituspäivien hakemusvyöryn takia. BusinessOulu on lisännyt resursseja hakemusten käsittelyyn, joten tilanne on nyt tasoittumassa.

Myönteisen päätöksen on tähän mennessä saanut yli 300 hakemusta ja maksuun on siirretty noin 600 000 euroa. Hylkäyksen syynä on yleensä ollut se, että yrityksen kotipaikka ei ole Oulu, kyseessä ei ole yksinyrittäjä tai yritystoiminta ei ole päätoimista.

Avustuksen ehtona on, että päätoimisen yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen, ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan. Yksinyrittäjän tuessa on kyse 2000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Näitä ovat esimerkiksi yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot.

On hyvä muistaa, että huolellisesti laadittu ja oikein ajoitettu hakemus nopeuttaa tuen saamista. Tukea voi ohjeen mukaan hakea siinä vaiheessa, kun voi osoittaa kirjanpidosta tai tiliotteista 16.3. jälkeen tapahtuneen, vähintään 30 prosentin liikevaihdon laskun.

Avustusten haku on avoinna aina 30.9.2020 saakka. Tukena jaettava raha tulee riittämään kaikille siihen oikeutetuille yksinyrittäjille.

Lisätiedot:

Jarmo Lauronen
palvelupäällikkö, BusinessOulu
p. 044 703 1307
jarmo.lauronen@businessoulu.com

Tietoa tuesta ja hakuohjeet:

www.businessoulu.com