Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voitto Vaatelaastarille

Julkaistu 17.11.2022

Keskuskauppakamarin Vuoden vastuullisuusteko -kilpailun voitti Oikiat Design Oy:n Vaatelaastari – Paikkaamisen vallankumous. Voittaja valittiin avoimella yleisöäänestyksellä finalistien joukosta. Ehdotuksia kilpailuun tuli toista sataa, joista Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta valitsi finaaliin kolme.

Kuvassa Oikiat Designin Jutta Liukkonen (vas.) ja Anne Jurvelin-Pummila (oik.). Kuva: Elmo Eklund / Keskuskauppakamari.

Vaatelaastari palkittiin Vuoden vastuullisuustekona Keskuskauppakamarin järjestämässä Suuri yritysvastuupäivä -tilaisuudessa 16.11.2022. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna toista kertaa. Edellisvuonna kilpailun voitti 4H Suomen Taimiteko.

Oululaisen Oikiat Designin kehittämä Vaatelaastari on hankaamalla kiinnitettävä korjauspaikka.

”Kiertotalous tekstiilin ja muodin saralla on paljon muutakin kuin kierrätystä ja materiaalien uudelleenkäyttöä. Ympäristön kannalta tärkeintä on mahdollistaa tuotteiden käyttäminen alkuperäisessä tarkoituksessaan mahdollisimman kauan. Tekemällä tekstiilien korjaamisesta todella helppoa, houkuttelevaa ja edullista, voimme lisätä merkittävästi tekstiilituotteiden käyttöikää sekä vähentää niiden negatiivisia ilmastovaikutuksia”, sanoo Oikiat Designin toimitusjohtaja Jetta Liukkonen.

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntijan Anne Vanhalan mukaan Vaatelaastari on loistava esimerkki siitä, miten on onnistuttu muuttamaan toimialan toimintamalleja kestävämmäksi.

”Vastuullisuuslautakunta painotti finalistien valinnassa tällä kertaa sitä, miten perinteisemmällä toimialalla on pyritty löytämään entistä vastuullisempia toimintamalleja. Vaatelaastari, kuten muutkin finalistit, ovat tästä loistavia esimerkkejä. Vastuullisuus on nykypäivänä yrityksille todellinen kilpailuetu”, sanoo Vanhala.

Yritykset ja organisaatiot ovat voineet ilmoittautua mukaan kilpailuun jakamalla vastuullisuusteon kilpailun yhteistyökumppanina toimineen The Planet Company Oy:n verkkoalustalla, ja läpäisemällä asiantuntijaverkoston toteuttaman esiarvioinnin.

Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta valitsi saaduista ehdotuksista finaaliin ja yleisöäänestykseen kolme. Kaksi muuta finalistia olivat Pirkanmaan Jätehuolto Oy – Biomylly: Biojätteistä BIG-biokaasua ja lannoitteita sekä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy – Uudelleenkäytön ympäristösäästöt näkyviksi. Finalistien vastuullisuustekoihin voi tutustua täällä.

Lisätietoja:
Jetta Liukkonen
Toimitusjohtaja
Oikiat Design Oy
p. +358400991003
jetta.liukkonen@oikiat.fi