BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Vetovoima-palkinto Bittiumille

Julkaistu 18.05.2018

Satavuotias Oulun kauppakamari jakoi juhlavuotensa Vetovoima-palkinnon ICT-alan menestysyritykselle.

Kuva: Bittium

Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinnon saa tänä vuonna Bittium Oyj. Vetovoima-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella toimivalle yritykselle tai yhteisölle, joka päävalintakriteereiden mukaisesti hyödyntää markkinoinnin eri kilpailukeinoja, markkinoinnin suunnittelu tehdään Pohjois-Suomessa ja yrityksen viestintä on avointa sekä läpinäkyvää.

- Bittium on loistava esimerkki siitä, että yritys on onnistunut muuttamaan strategiaansa ja on muuttunut alihankkijayrityksestä tuotetaloksi. Yrityksen tuotteet ovat nykyään omalla sektorillaan johtavia tuotteita maailmassa. Lisäksi yritys on merkittävä työllistäjä Oulun kauppakamarin toimialueella – Kajaanissa ja Oulussa, toteaa valinnan perusteista Oulun kauppakamarin viestintävaliokunnan puheenjohtaja Mika Lähteenmäki.

Bittium on erikoistunut luotettavien ja turvallisten viestintä- ja liitettävyysratkaisujen kehittämiseen käyttäen uusimpia teknologioita ja 30 vuoden aikana kertynyttä syvällistä radioteknologian osaamistaan. Asiakkailleen Bittium tarjoaa innovatiivisia tuotteita ja palveluita, tuotealustoihinsa perustuvia ratkaisuja ja tuotekehityspalveluita sekä korkealaatuisia tietoturvaratkaisuja mobiililaitteisiin ja kannettaviin tietokoneisiin.

Bittium tarjoaa asiakkailleen myös terveydenhuollon teknologian tuotteita ja palveluita biosignaalien mittaamiseen kardiologian, neurologian, kuntoutuksen, työterveyden ja urheilulääketieteen osa-alueilla. Bittium Oyj on listattu NASDAQ Helsingissä.

- Tämä palkinto on meille suuri kunnia. Se on tunnustus Bittiumille siitä pitkäjänteisestä työstä, jota olemme tehneet yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi ja kansainvälistymiseksi. ICT-ala on ollut suuressa murroksessa viimeisen vuosikymmenen kuluessa ja voimme ylpeänä todeta, että olemme onnistuneet kehittämään liiketoimintaamme siten, että Bittiumilla on hyvät mahdollisuudet menestyä ja kasvaa myös tulevaisuudessa, sanoo Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttunen.
- Kasvun ja menestymisen takana on osaava ja sitoutunut henkilöstö. Olemme rekrytoineet tänä vuonna jo kymmeniä uusia osaajia joukkoomme ja haluamme jatkossakin tarjota työpaikkoja ihmisille, joiden intohimona on teknologia ja uudet innovaatiot, jatkaa Huttunen.

Vetovoima-palkinto on myönnetty ensimmäisen kerran 1998, joten se täytti 20 vuotta. Palkinto luovutettiin Oulun kauppakamarin 100-vuotisjuhlagaalassa torstai-iltana 17. toukokuuta.

Vuonna 1918 perustetun Oulun kauppakamarin missiona on edistää elinkeinoelämän yhteisiä toimintaedellytyksiä sekä tarjota koulutus- ja kehittämispalveluita. Oulun kauppakamarin visiona on olla keskeisin vaikuttaja ja halutuin yhteistyökumppani Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa elinkeinopolitiikassa. Toiminnan tuloksena yritysten toimintaympäristö kehittyy jatkuvasti kilpailukykyisemmäksi.

Lisätietoja:

Karoliina Fyrstén, Viestintä- ja markkinointijohtaja, Bittium Oyj
Puh. 040 344 2000

Mika Lähteenmäki, Oulun kauppakamarin viestintävaliokunnan puheenjohtaja
Puh. 040 526 6171