Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Vetoomus terveysturvallisen matkailun avaamiseksi Norjasta Suomen pohjoisella maarajalla

Julkaistu 02.06.2021

Tämän vetoomuksen allekirjoittajat yhtyvät 24.5. julkistettuun vetoomukseen, jonka allekirjoittajina oli laaja joukko matkailualan isoja yrityksiä ja järjestöjä sekä Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit. Sen mukaan karanteenivaatimuksista tulisi luopua, jos matkailija saapuu maahan negatiivisen koronatestitodistuksen kanssa matalan riskin alueelta. Näin toimitaan jo yli 20 maassa Euroopassa.

Norjalaismatkailijat ovat Oulun seudulla merkittävin kansainvälinen vapaa-ajan matkailijoiden ryhmä. Norjan valtio ei vaadi karanteenia 27.5.2021 alkaen Pohjois-Suomen matalan tartuntariskin maakunnista Norjaan matkustavilta.

Vetoamme päättäjiin ja valtion viranomaisiin, että vastaavasti Suomi ei edellyttäisi karanteenia pohjoisnorjalaisilta matkustettaessa Norjan maarajan kautta Suomeen 15.6. alkaen. Tämän edellytyksenä on, että Pohjois-Norjan tartuntatilanne kehittyy suotuisasti. Mikäli tartuntatilanne edellyttää, karanteenista tulisi voida vapautua esittämällä ennen lähtöä saatu negatiivinen koronatestitulos, todistus saaduista rokotuksista tai sairastetusta taudista.

Kesällä 2020, kun matkustusrajoituksista luovuttiin, norjalaisten yöpymiset Oulussa kasvoivat lähes 90 % edellisen ns. normaalivuoden heinäkuuhun verrattuna. Kalajoella kasvu oli noin 185 %. Myös kasvaneen kotimaan vapaa-ajan matkailun ansiosta Oulun seudun matkailutulot ja työllisyys toipuivat nopeimmin Suomen suurista kaupungeista. Hyvän matkailukesä auttoi monia Oulun seudun palvelu- ja matkailuyrityksiä selviämään vuodesta 2020. Tartuntatilanteen osalta kesä 2020 oli kuitenkin rauhallinen.

BusinessOulun elinkeinokatsauksen mukaan vuoden 2020 aikana laajan matkailuklusterin työllisyys putosi Oulussa noin 800 henkilötyövuodella edelliseen vuoteen verrattuna. Oulun seudun työllisyyden ja elinkeinoelämän toipumisen kannalta kesän 2021 aikana on tärkeä päästä avaamaan matkailua ja tapahtumia turvallisesti.

Oulussa 1.6.2021

Juha Ala-Mursula
johtaja
BusinessOulu

Päivi Penttilä
toimitusjohtaja
VisitOulu/Oulun Matkailu Oy

Jari Tuovinen
toimitusjohtaja
Oulun kauppakamari

Lisätietoa:
Jyrki Kemppainen, asiakkuuspäällikkö, BusinessOulu, p. 044 499 3296
Päivi Penttilä, toimitusjohtaja, Oulun Matkailu Oy, p. 050 301 5803
Maria Juurikka, johtaja, palvelusektori, Oulun kauppakamari, p. 050 919 0576