Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

TechArt – In the Heart of LUMO 2022: kansainvälinen teos- ja ohjelmahaku avattu

Julkaistu 02.06.2022

TechArt-hanke kutsuu taiteilijoita, suunnittelijoita ja eri teknologia-alan ammattilaisia sekä opiskelijoita ja oppilaitoksia tarjoamaan ehdotuksensa vuoden 2022 tapahtumaan. Tapahtumakokonaisuus järjestetään osana Lumo-valofestivaalia, joka juhlistaa 10-vuotisjuhlavuottaan. Oikeutetusti TechArtin ohjelma- ja teoshaun vuoden teemana on Juhla.

TechArt -hankkeen projektipäällikkö Olli Rantala toivoo, että tapahtumapilotista syntyy Ouluun uusi kokonaisuus Lumo-valofestivaalin yhteyteen.

"Tavoitteena on kasvattaa tapahtuma merkittäväksi kansainväliseksi näyteikkunaksi, jossa uudet teknologiat ja taiteen ja kulttuurin monipuoliset sisällöt yhdistyvät interaktiivisiksi, ja mielenkiintoisiksi kokonaisuuksiksi, joita sekä oululaiset kuin Ouluun saapuvat vieraat pääsevät kokemaan vuosittain", Rantala sanoo.

TechArt – In the Heart of LUMO -tapahtumaan etsitään vaikuttavia installaatioita ja innovatiivisia lähestymistapoja teknologian ja taiteen avulla. Tähän voi sisältyä esimerkiksi tekoälyn (AI) käyttö, lisätyn todellisuuden (AR), virtuaalitodellisuuden (VR), näiden yhdistelmänä eli XR-illuusioiden kautta tai esimerkiksi yhdistämällä taiteen sisältöä robotiikkaa ja automaatiota hyödyntäen, mikä saa yleisön pauloihinsa.

Taidesisältö voi olla musiikkia, tanssia, teatteria tai muuta esittävää taidetta, kuten taikuutta. Kulttuuriperintö tai mediataide ja jopa nykytaide ovat myös mahdollisia sisältöjä. Siksi taivas on rajana, niin kauan kunhan teema "Juhla" on näyttävästi esillä. Ensisijaisesti haetaan ulkotiloihin suunniteltuja teoksia ja ohjelmanumeroita, mutta vuodenajalle tyypillisesti haastavien olosuhteiden ja kylmän ympäristön vuoksi myös sisäasennuksia koskevat ehdotukset hyväksytään.

Oulun kaupunki ja Oulu2026 on sitoutunut jatkamaan teknologian ja taiteen yhdistävän tapahtumakokonaisuuden kehittämistä myös vuoden 2022 jälkeen. Uuden tapahtumapilotin ja saatujen kokemusten pohjalta kokonaisuutta kehitetään jatkossa kiinteästi osana Lumo-valofestivaalia.

TechArt -hankkeen toimenpiteet ja niiden jatkuvuus ovat kiinteä osa Art <3 Tech -ohjelmalinjaa ja Oulu2026-hakukirjassa esitettyjä, teknologiaa ja taidetta yhdistäviä tavoitteita. Olli Rantala toivottaa kaikki paikalliset, kansalliset kuin kansainväliset yritykset, yhdistykset, taiteilijat kuin oppilaitokset tutustumaan tähän uuteen teos- ja ohjelmahakuun ja lähettämään oman ehdotuksensa 15.8.2022 mennessä.

Lisätietoa:

https://techart.fi/techart-in-the-heart-of-lumo/