Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

TactoTekille Global Technology Innovation Award 2017 -palkinto

Julkaistu 06.09.2017

Oululaisyritys saa tunnustusta rakenteellisen elektroniikan (IMSE) innovaatioista ja parhaista käytännöistä. Frost & Sullivan on myöntänyt TactoTekille Frost & Sullivan 2017 Best Practices -palkinnon ruiskuvaletun elektroniikan innovaatioista.

Kuva: TactoTekin toimitusjohtaja Jussi Harvela.

“Merkittävien teknologisten innovaatioiden saavuttaminen nykypäivän kilpailuympäristössä ei ole helppoa”, kertoo David Frigstad, Frost & Sullivanin hallituksen puheenjohtaja. “Annamme tunnustusta TactoTekin kaltaisille yrityksille, jotka osoittavat teknologista edelläkävijyyttä ja siten kykyä palvella asiakkaitaan paremmin sekä kasvavat toimialallaan keskimääräistä nopeammin.”

TactoTek suunnittelee ja valmistaa ruiskuvalettua elektroniikkaa, joka yhdistää painetun elektroniikan, elektroniset komponentit sekä kolmiulotteiset ruiskuvaletut osat yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi. Perinteisiin menetelmiin verrattuna IMSE yksinkertaistaa tuotteiden rakennetta ja tekee niistä huomattavasti kevyempiä ja ohuempia. IMSE-teknologia mahdollistaa myös tuotteen suunnittelijalle uudenlaisen muotoilun vapauden, kun tietyt perinteisen valmistusteknologian asettamat rajoitteet poistuvat.

“Frost & Sullivan on tunnistanut merkittäviä markkinatrendejä, joihin IMSE on erinomainen ratkaisu”, TactoTekin toimitusjohtaja Jussi Harvela kertoo.

“Arvostamme suuresti tätä meille innovaatioista sekä markkina-asemasta ja -potentiaalista annettua tunnustusta. Meillä on käynnissä useita projekteja kansainvälisten asiakkaiden kanssa ja autamme heitä saavuttamaan tavoitteensa IMSE-teknologian avulla.”

Frost & Sullivan arvioi yrityksiä monella kriteerillä mitatessaan teknologisten innovaatioiden markkina-arvoa sekä yritysten kykyä palvella markkinaa laajassa mittakaavassa. Arviointikriteereitä ovat muun muassa vaikutus toimialaan, kohdemarkkinoiden ja soveltuvien käyttökohteiden monipuolisuus, skaalautuvuus massatuotantoon, innovaatioaste sekä asiakashankinta.

“TactoTek saavutti arviointikriteereillämme korkeat tulokset”, toteaa Ranjana Lakshmi Venkatesh Kumar, Frost & Sullivanin Research Analyst. “TactoTekin IMSE-ratkaisu muuttaa ruiskuvaletut osat älykkäiksi rakenteiksi – yhdestä kevyestä, ohuesta ja kestävästä osasta koostuviksi kappaleiksi, joihin on integroitu edistyksellisiä elektronisia ominaisuuksia. TactoTekin IMSE-ratkaisua voi hyödyntää monella toimialalla, kuten autoteollisuudessa, kodinkoneissa, IoT-laitteissa ja puettavassa teknologiassa, ja se mahdollistaa laitevalmistajille uudenlaisen erottumisen kilpailijoista. Frost & Sullivan on hyvin luottavainen IMSE-ratkaisun markkinapotentiaalin ja TactoTekin kasvumahdollisuuksien suhteen.”

Lisätietoja:

Jussi Harvela, toimitusjohtaja
jussi.harvela@tactotek.com

Teija Ahola, markkinointipäällikkö
teija.ahola@tactotek.com

puh. 050 431 6708