BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Solved mukaan Business Finlandin NIY-ohjelmaan

Julkaistu 16.05.2018

Yritys satsaa yhä enemmän kansainvälistymiseen ja kasvun vauhdittamiseen.

Solved on päässyt Business Finlandin Nuoret Innovatiiviset Yritykset (NIY) -ohjelmaan. Rahoitus myönnetään kunnianhimoisille ja nopeasti kasvaville nuorille yrityksille.

”Kriteerit ovat hyvin tiukat, ja olemme tyytyväisiä, että Solved on päässyt mukaan. Solved on osoittanut skaalautuvuutensa ja meillä on selkeä suunnitelma siitä, miten kasvamme globaaleilla markkinoilla,” Solvedin toimitusjohtaja Santtu Hulkkonen sanoo.

Solved ratkoo kestävän kehityksen haasteita kaikkialla maailmassa. Solvedilla on kaksi skaalautuvaa tuotetta: Solved Together -yhteistyöalusta ja Solved Advisory -on-demand-asiantuntijapalvelu.

NIY-rahoitus on 1,25 miljoonaa euroa ja se myönnetään kolmessa vaiheessa yrityksen täyttäessä Business Finlandin kanssa sovitut kasvutavoitteet.

”Rahoituksen ansiosta voimme panostaa entistä enemmän kansainväliseen kasvuun, yhteisön rakentamiseen ja alustan kehittämiseen,” Hulkkonen sanoo.

Valtava kysyntä kestäville ratkaisuille

Solvedin avainmarkkinat ovat tällä hetkellä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Aasiaan Solved laajenee vuonna 2019. Solvedin verkostoon kuuluvat asiantuntijat työskentelevät kaupunkien, teollisuuden ja kestävään kehitykseen keskittyneiden organisaatioiden kanssa. Solvedilla on 2500 asiantuntijaa 70 maassa.

”Solvedin alusta tarjoaa asiakkaalle parhaan mahdollisen asiantuntijatiimin ja todistetusti toimivat ratkaisut. Solvedin asiantuntijat eivät ole yksinomaan konsultteja, vaan he ovat myös kaupunkien kehittäjiä, eri alojen asiantuntijoita, tutkijoita ja viranomaisia. Yhteistyö monialaisen, kymmenhenkisen asiantuntijatiimin kanssa mahdollistaa paljon enemmän kuin työskentely yhden asiantuntijan tai yhden yrityksen kanssa. Monet kaupungit käyttävätkin jo Solvedin ’nopeita tiimejä’ löytääkseen ilmastoratkaisuja ja oppiakseen toisiltaan,” Hulkkonen sanoo.

Sijoituskierros on nyt avoinna

Solvedin kuukausittain toistuva liikevaihto (MRR) on kasvanut kaksinumeroisesti, ja nyt yritys avaa sijoituskierroksen yksityissijoittajille MRR:n moninkertaistamiseksi.

”Solved on täydellinen valinta sijoittajille, jotka etsivät skaalautuvaa alustaa ja teknologiayritystä sekä haluavat samalla pelastaa maailmaa,” Solvedin hallituksen puheenjohtaja Pia Erkinheimo sanoo.

Useat globaalit organisaatiot, joilla on valtavat kaupunki- ja yritysverkostot, kuten United Smart Cities and Energy Web Foundation, käyttävät jo Solvedin digitaalista alustaa. Solved on osoittanut, että se pystyy skaalautumaan globaalisti.

Kasvaakseen vieläkin nopeammin, Solved on avannut uuden kierroksen sijoittajille.

”Vuonna 2018 etsimme enintään yhden miljoonan euron sijoitusta sellaiselta sijoittajalta, jonka kanssa voimme kasvaa kansainvälisesti ja toteuttaa seuraavan sijoituskierroksen,” jatkaa Erkinheimo.

Lisätietoja:

Santtu Hulkkonen, toimitusjohtaja ja perustaja, Solved – The Cleantech Company, +358 50 373 2895, santtu.hulkkonen@solved.fi

Pia Erkinheimo, hallituksen puheenjohtaja, Solved – The Cleantech Company, +358 50 487 1417, pia.erkinheimo@solved.fi

Janne Hietaniemi, varatoimitusjohtaja, perustaja, hallituksen jäsen, Solved – The Cleantech Company, +358 50 370 3573, janne.hietaniemi@solved.fi

Business Finland (aiemmin Tekes) valitsee lupaavia, nopeasti kasvavia yrityksiä Nuoret Innovatiiviset Yritykset (NIY) -ohjelmaan. Yritykset ovat tavallisesti toimineet vähintään kolme vuotta. Vuodesta 2008 lähtien 361 suomalaista startupia on valittu NIY-ohjelmaan. Tähän mennessä 108 yritystä on saavuttanut vaativat tavoitteet ja suorittanut kaikki kolme rahoitusvaihetta.

Solved on maailman johtava kestävän kehityksen on-demand-asiantuntijapalvelu ja digitaalinen yhteistyöalusta. Solved tarjoaa asiakkailleen digitaalisen yhteiskehitysalustan projektien ideointia ja kehitystä varten. Lisäksi 2500 asiantuntijan verkostonsa avulla Solved pystyy nopeasti perustamaan kokeneita, monialaisia tiimejä. Solvedin asiantuntijapalvelu on kokonaisratkaisu, jolla vältetään projektien ja toiminnan pullonkaulat. Solved aloitti yrityksenä toukokuussa 2013. Solvedilla on toimipisteet Bratislavassa, Helsingissä, Oulussa ja Žilinassa. Lisätietoja: www.solved.fi