Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Satavuotias Oulun kauppakamari palkitsi

Julkaistu 14.02.2018

Vuodesta 2004 jaettu Oulun kauppakamarin Vuoden kouluttautuja -palkinto on jälleen löytänyt osoitteensa. Tänä vuonna vuoden kouluttautujaksi valittiin usealla paikkakunnalla toimiva puunjalostusyritys Pölkky Oy.

Kuva: Vuoden kouluttautuja -palkinnon vastaanotti Pölkky Oy:n puolesta pääkirjanpitäjä Marja Kajava.

Satavuotias Oulun kauppakamari on palkinnut Vuoden kouluttautujana Pölkky Oy:n, joka panostaa henkilöstön osaamiseen vuodesta toiseen laajalla rintamalla.

- Haluamme pitää henkilöstömme ajan tasalla koko ajan, sillä tarvitsemme viimeisimmän tiedon muun muassa kirjanpidon lainsäädännöstä, arvonlisäverosta tai palkka-asioista. Lisäksi kannattaa mainita hallitusammattilaisten koulutus. Jatkuva tietojen päivitys on olennainen tekijä menestyksemme taustalla, kertoo Pölkky Oy:n pääkirjanpitäjä Marja Kajava.

Pölkky Oy on Pohjois-Suomen suurin yksityinen puunjalostaja. Pölkky-konsernin sahat ja jatkojalostuslaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella ja Kajaanissa. Oulussa Pölkyllä on painekyllästyslaitos.

- Palveluntuottajana Oulun kauppakamarin merkitys koulutuksessa on meille suuri. Pääsääntöisesti koulutukset ovat olleet erittäin onnistuneita ja olemme käyneet niissä sekä Oulussa että Kajaanissa, kertoo Kajava.

Pitkät ja laadukkaat perinteet myös koulutuksessa

Oulun kauppakamarin Vuoden kouluttautuja -palkinto on jaettu vuodesta 2004. Valtakunnallisesti Kauppakamarit ovat suurimpien ajankohtaiskouluttajien joukossa. Vuosittain kauppakamareiden järjestämissä useissa sadoissa koulutustilaisuuksissa käy yli 15 000 osallistujaa. Kauppakamarikoulutuksen tutkittuja vahvuuksia ovat tuotteiden ja palveluiden laatu, hyvä hinta-laatusuhde, monipuolinen palvelutarjonta, asiakaspalvelu ja hyvät tulevaisuudennäkymät.

- Oulun kauppakamari järjestää kymmeniä koulutustilaisuuksia vuosittain. Kauppakamari tarjoaa koulusta taloushallinnon ja verotuksen, kansainvälistymisen, henkilöstöhallinnon, esimiestyön ja johtamisen sekä myynnin ja markkinoinnin aihepiireistä, kertoo Oulun kauppakamarin koulutus- ja viestintäpalvelujen johtaja Riitta Schroderus.

Oulun kauppakamari järjestää koulutuksia Oulussa, Kainuussa, Kalajokilaaksossa ja Koillismaalla. Schroderuksen mukaan Pölkky oli vuoden 2017 laadullisesti ja määrällisesti kouluttautunein yritys.

- Kauppakamarin koulutusten pitkät perinteet ovat edesauttaneet laajan kouluttajaverkoston muodostumista. Tilaisuuksien asiantuntijoina toimivat kunkin aihepiirin huippuosaajat. Vuoden 2017 koulutuspalautteiden keskiarvo oli 4,46/5, sanoo Schroderus.

Vuonna 1918 perustetun Oulun kauppakamarin missiona on edistää elinkeinoelämän yhteisiä toimintaedellytyksiä sekä tarjota koulutus- ja kehittämispalveluita. Oulun kauppakamarin visiona on olla keskeisin vaikuttaja ja halutuin yhteistyökumppani Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa elinkeinopolitiikassa. Toiminnan tuloksena yritysten toimintaympäristö kehittyy jatkuvasti kilpailukykyisemmäksi. Oulun kauppakamarin 100-vuotisjuhlat huipentuvat 17.5. JuhlaForumiin ja JuhlaGaalaan.

Lisätietoja:
Riitta Schroderus
Oulun kauppakamari
palvelujohtaja
koulutus- ja viestintäpalvelut
Puh. 050 338 9350
riitta.schroderus@chamber.fi