BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Sata tekoa Oulusta –tunnustuksen numero 48 saa taiteilija Kaisa Salmen ruusuteos

Julkaistu 09.09.2013

Sata tekoa Oulusta –listalle on noussut taiteilija Kaisa Salmen ruusuteos, joka saa tunnustuksen numero 48. Ruusuteos herätti laajaa ihastusta niin Oulussa kuin muualla maassamme. Kaisa Salmen ruusuteos oli osa uuden Oulun juhlavuoden 2013 ohjelmistoa.

Ruusuteos oli yleisön nähtävissä ja koettavissa 26.8.-1.9. välisen ajan. Salmen teos huipentui Ruusujen juhlaan 1.9. klo 10, jolloin teoksessa käytetyt ruusut jaettiin maksutta ihmisille.

Oululaiset pääsivät osallistumaan teoksen rakentamiseen ja tutustumaan osallistavaan taideteokseen, joka koostui tuhansista ruusupensaista. Ruusuteos levittäytyi Pakkahuoneenkadulle Rantakadulta Kirkkokadulle. Lisäksi teos levittäytyy Kirkkokadulle, Rotuaarin jatkoksi Heinäpäähän päin.

Ruusuteoksessa nähtiin viikon aikana paljon ohjelmaa. Avajaisissa 26.8. esiintyi mm. Mieskuoro Huutajat. 27.-29.8. Tapio Maunuvaara soitti serenadeja aamuvirkuille. 28.8. Pirjo Yli-Maunula tanssi ruuhka-aikoina liikennevaloissa. 30.-31.8. klo 11-13 Jousitrio tuuditti riippumatossa rentoutujat uneen ja taiteilija Kaisa Salmi antoi rentoutushoitoja.

Taiteilija Kaisa Salmella oli käytössään tuhansia viljelyksestä poistuvia ruusupensaita. Salmi halusi muistaa lapsuuden kaupunkiaan tuomalla kaupunkilaisille yllättävän tilakokemuksen ja erilaisen matkan keskellä vilkasta kaupunkia.

Teos oli osa Oulun taidemuseon Täällä! -ympäristötaidenäyttelyä.

Lisätiedot:
projektipäällikkö/tuottaja Heli Metsäpelto, uuden Oulun juhlavuosi 2013, puh. 044 703 7554

Kaisa Salmi on helsinkiläinen taiteilija, joka on tunnettu ympäristö-, performanssi- ja osallistavasta taiteesta. Hän on nukuttanut ihmisiä keskelle kaupungin katuja päiväunille, sulkenut kadun piknikille, peittänyt Eduskuntatalon portaat gerberamerellä ja vienyt 18 000 kg muovijätettä Kampin kauppakeskuksen eteen. Keväällä 2013 hän ohjasi suurperformanssin "Fellmanin pelto – 22 000 ihmisen elävä monumentti" ja siitä tehtävän elokuvan Lahdessa. Hän on taiteen ja teatteritaiteen maisteri, tohtoriopiskelija Aalto-yliopistossa ja lapsuudessaan asunut Oulussa.

100 tekoa -ohjelma kokoaa Oulun seudun kunnat yhteen ja antaa jokaiselle mahdollisuuden nostaa esille eteenpäin vieviä ja ilahduttavia tekoja. Tutustu 100 –tekoa ohjelmaan ja ilmoita oma projektisi tai ehdokkaasi mukaan: www.oulu.com/100tekoa