Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Pohjois-Pohjanmaalla rakentuu entistä vahvempi yrittäjyyskasvatusverkosto

Julkaistu 05.04.2023

Yrittäjyyskasvatuksella on pitkät perinteet monessa Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan koulussa ja oppilaitoksessa. Verkostomaista yhteistyötä hyvien käytäntöjen jakamiseksi ja kehittämiseksi on tehty Oulussa jo yli 10 vuoden ajan, ja verkostot ovat vahvistuneet koko maakunnan alueella. Nyt Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyyskasvatuksen edistäjät niin oppilaitoksissa kuin elinkeinojen kehittämisessä saavat uutta voimaa yhteiseen tekemiseen entistä vahvemman verkoston myötä.

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyyskasvatusverkosto on ideoinut, miten toimintaa voisi vahvistaa ja tehdä konkreettisemmaksi. Näitä ideoita on työstetty eteenpäin BusinessOulun ja Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalveluiden toimesta. Verkostoon innostetaan nyt mukaan paitsi jo aiemmin verkostossa mukana olleet myös uudet ihmiset eri organisaatioista. Henkilörajoitetta organisaatiokohtaisesti ei ole ja verkostossa mukana oleminen on maksutonta.

- Tavoitteena on kehittää toimintaa aiempaa konkreettisempaan suuntaan yhdessä verkoston jäsenten kanssa. Haluamme viedä yrittäjyyskasvatusta laajasti ja tavoitteellisesti eteenpäin koko maakunnan alueella. Verkoston avulla saadaan hyvät käytänteet jakoon ja ideoitua myös uutta toimintaa, kommentoi Oulun kaupungin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja Eemeli Alanne.

- Toivomme mukaan nykyistä enemmän yritysedustajia, yrityskummeja ja -sparraajia. Yhteistyöllä edistetään oppilaitosten, opetushenkilöstön ja opiskelijoiden tietoutta alueen toimialoista sekä yritysten tulevaisuuden osaamistarpeista. Toiminnalla varmistetaan, että tulevaisuuden osaajilla on tarvittavat tiedot ja osaaminen työelämään ja yrittäjyyteen Pohjois-Pohjanmaalla, Tiina Haapaniemi BusinessOulusta kertoo.

Maakunnallinen verkosto tapaa 4–5 kertaa lukuvuodessa. Tapaamisissa verkostoidutaan, jaetaan hyviä käytänteitä ja rakennetaan yhteistyötä. Verkostossa mukana oleminen antaa mahdollisuuden oppia ja oivaltaa uutta ja saada työkaluja ja inspiraatiota omaan työhön. Yhteisten tapaamisten lisäksi maakunnallinen verkosto kannustaa paikallisen yhteistyön rakentamiseen.

- Yhteistyö sujuu helposti silloin, kun ihmiset tuntevat toisensa. Verkostoitumisen tuomat uudet yhteydet eri kouluasteille, opettajankoulutukseen ja elinkeinoelämään auttavat lasten ja nuorten yritteliäisyyden sekä työelämä- ja taloustaitojen edistämisessä maakunnallisen strategian tavoitteiden mukaisesti, toteaa pitkään yrittäjyyskasvatustyön parissa työskennellyt Helena Poukkanen BusinessOulusta.

Liittymällä verkostoon saat ajankohtaista tietoa, pääset ideoimaan sekä vaikuttamaan ja osallistumaan yrittäjyyskasvatusverkoston toimintaan.

Ilmoittaudu tästä