Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Pohjoinen ruokakulttuuri puheenaiheena Oulussa

Julkaistu 27.06.2013

Pohjoiset puhtaat raaka-aineet, ruoka-alan trendit ja uusimmat tutkimustulokset sekä paikallinen ruokakulttuuri nousevat puheenaiheiksi Oulussa 4.-6. syyskuuta järjestettävässä Pohjoiset arktiset maut – Northern Arctic Flavours -seminaarissa.

Hotelli-ravintola Lasaretin alueella pidettävään kansainväliseen ruokamatkailutapahtumaan odotetaan noin kahta sataa osanottajaa läheltä ja kaukaa.

Seminaariin aloituspäivänä 4.9. osanottajat pääsevät tutustumaan paikallisiin makuihin ja lähiruokaan Oulun kauppahallissa pidettävässä iltatilaisuudessa.

Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit sekä paikalliset ravintolat Hugo, Hella, Istanbul, Puistola, Sokeri-Jussi, Lasaretti ja Pohto ovat suunnitelleet Northern Arctic Flavours -menun, joka on tarjolla 4.–15.9. Sen raaka-aineet tulevat mahdollisimman pitkälti paikallisilta pientuottajilta.

Torstain 5.9. seminaariteemana on arktinen kiireetön elämä ja ruoka. Puheenvuorot käsittelevät muun muassa slow food -toimintaa Italiassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Seminaarin iltapäiväretket kuljettavat osanottajat tutustumaan perunanviljelyyn Tyrnävällä, lintuihin Limingassa, kivikauteen Kierikissä ja koskimaisemiin Koitelissa.

Seminaarin oheistapahtumina järjestetään työpajoja, joissa voi esimerkiksi perehtyä ruisleivän leivontaan, ruokapiirin perustamiseen tai lähteä sieni- ja marjaretkelle.

Perjantai 6.9. keskittyy terveelliseen ja turvalliseen ruokaan. Seminaariaiheita ovat pohjoinen ruokakulttuuri ja identiteetti, kestävä gastronomia sekä luonnonmarjojen terveysvaikutukset ja käyttö nyky-Suomessa.

Post tour -retken valinneet osallistujat pääsevät seminaarin jälkeen tutustumaan Kuusamon erityispiirteisiin ja matkailukohteisiin.

Seminaarin järjestävät Bothnia à la carte -hanke, ProAgria Oulu ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Lisätiedot:

Bothnia à la carte -hanke, projektisuunnittelija Arja Keränen, puh. 040 743 9731, arja.keranen@maajakotitalousnaiset.fi

Lisätietoa myös osoitteissa www.arcticfla.fi ja www.facebook.com/arcticfla