Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Palkintorahoille laaja kaari hakijoita - Midnight Pitch Fest houkutti lähemmäs sata startup-hakemusta

Julkaistu 08.06.2015

Kolmatta kertaa järjestettävä Midnight Pitch Fest on kaksipäiväinen monialainen startup-festivaali, joka järjestetään Oulun Kaupunginteatterilla tällä viikolla 11−12.6.2015. Tämän perinteisesti kulturellin teatterimiljöön valtaa tällä viikolla siis startupit! Tiivisrytmisessä pitsauskilpailussa puhetaitojaan pääsee näyttämään viitisenkymmentä startuppia, jotka kilpailevat massiivisesta 10 000 euron pääpalkinnosta sekä sijoittajien ja median kiinnostuksesta. Samalla Oulun erityisosaamista muun muassa pelialalla ja 3D:n parissa esitetään laajalle yleisölle tapahtuman expo-osuudessa, jossa nähdään ensimmäistä kertaa Suomen uusin ja modernein siirreltävä 3D-Cave, jossa on huikeat 20m2 näyttöpinta-alaa. Cave takaa ikimuistoisen 3D-kokemuksen.

Jälleen kerran tapahtumaan haki runsain mitoin startuppeja useasta eri maasta ja Midnight Pitch Fest ry:n valintatoimikunta joutuikin pohtimaan pitkään valintojaan. Kuten aiemmin myös tänäkin vuonna suosittiin yrityksiä, joiden liikeidea perustuu kasvuun skaalautuvuuteen ja kansainvälisten markkinoiden kautta.

Tapahtumaan lisäsisältöä tuo myös aivan uusiin ideoihin painetun älyn saralla keskittyvä PrintoCent InnoFest -ideakilpailu, jonka viime vuoden osallistujista osa on jo päässyt ideasta bisnekseen. InnoFestiin odotetaan 150 osallistujaa, joiden joukossa on noin 25 tiimiä ja suuri määrä painetun älyn huippuasiantuntijoita niin tutkimuksen kuin alan yritystenkin parissa.

Yleisöä hemmotellaan myös lukuisilla puhujilla kuten Antti Kosunen (Nestholma), Paavo Beckman (Catapult), Ola Sundell (HUB13) sekä Ville Miettinen (Mikrotask). Annista tulee siis kaikin puolin kattava.

Poikkeukselliset palkinnot

Midnight Pitch Fest ry on voittoa tavoittelematon järjestö, joka toimii tiiviisti talkoovoimin valittujen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tänä vuonna merkittävän panoksen startuppien tukemiseen tuo vakuutusyhtiö LähiTapiola, jonka tukemana valittu startup saa useiden tuhansien eurojen arvoisen palvelupaketin.

- Vuoden 2015 Midnight Pitch-fest kokonaisuus on LähiTapiolan tyyppiselle aktiiviselle toimijalle erinomainen näköalapaikka nähdä, kokea, tutustua ja linkittyä uusien yritysten, innovaatioiden tekijöiden ja tulevaisuuden liiketoimintojen kanssa, summaa yksi pääyhteistyökumppaneista Lähitapiola Pohjoisen liiketoimintajohtaja Ilkka Herva.

Palkintoja on muitakin kategorioittain ja koko pitsauskisan voittaja saakin tänä vuonna poikkeuksellisen suuren summan käteistä eli 10 000 euroa. Summaan päädyttiin kuulemalla edellisvuosien palautetta startupeilta ja ymmärtämällä heidän alkuvaiheen rahoitustarpeensa kriittisyyden.

Lisätietoa tapahtumasta:
www.pitchfestoulu.com
www.printocentinnofest.com

Christian Sundell, pj Midnight Pitch Fest Ry.
christian.sundell@pp.inet.fi
+ 358 40 521 4102

Sari Päivärinta, media & PrintoCent InnoFest
sari@pitchfestoulu.com
+358 400 711 777

Hanna Lahti, 3D&Gaming Expo
hanna.lahti@businessoulu.com
+358 44 703 7524