Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Päivä Taitajana on osa työnantajaimagoa

Julkaistu 15.03.2023

Päivä Taitajana on Oulun yhteinen vastuullisuusteko, jolla vaikutetaan ennakoivasti nuorten tulevaisuuteen, työelämätaitoihin ja valmiuksiin.

Yritykset ja muut työnantajaorganisaatiot pääsevät vaikuttamaan työvoiman saatavuuteen ja nuorten uravalintoihin, kun Työn Taitajat järjestää järjestyksessään toisen Päivä Taitajana -työvarjostuspäivän Oulun kaupungin yläkoululaisille ja lukiolaisille.

– Tavoitteemme on tuoda tutuiksi nuorille eri toimialojen yrityksiä ja työnantajaorganisaatioita sekä sitä, miten laajat mahdollisuudet Oulun seudulla on opiskella, työllistyä, yrittää ja päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan ja maailmaan erilaisissa työtehtävissä, kommentoi Tiina Haapaniemi BusinessOulusta.

Päivä Taitajana tarkoittaa työnvarjostusta työpaikoilla. Eri alojen ja erilaisten yritysten edustajat ottavat nuoren tai ryhmän nuoria työpaikalle seuraamaan, mitä henkilön tai tiimin työpäivässä tapahtuu.

Nuori voidaan myös osallistaa erilaisiin kokonaisuuksiin kuten vuoden 2022 Päivä Taitajana -tapahtumassa tehtiin esimerkiksi 1Bar-nimisessä yrityksessä. Nuoret saivat osallistua muun muassa somemarkkinoinnin ideointiin ja suunnitteluun.

– Nuorille on merkityksellistä tunnistaa oma osaamisensa ja lahjakkuudet suhteessa työelämässä tarvittaviin taitoihin ja valmiuksiin. Nuoret tarvitsevat tietoa eri alojen työpaikoista ja työtehtävistä omien valintojensa tueksi. Päivä Taitajana on matalankynnyksen paikka vaikuttaa ja lisätä tietoisuutta tulevaisuudentekijöiden mielissä, toteaa Eemeli Alanne Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluista.

Työnvarjostus toteutetaan yrityksissä ja organisaatioissa 20.4. klo 9–14 ja päätöstapahtuma järjestetään BusinessAsemalla (Halllituskatu 36) klo 14.45–16.15.

– Nuorten ammatinvalinnat ovat usein riippuvaisia siitä, mitä he näkevät, kuulevat ja tietävät. Useat työt ja roolit ovat piilossa, mikäli omassa perhepiirissä ei satu olemaan juuri kyseisen roolin edustajia. Siksi me Elektrobitillä haluamme tuoda näkyville nuorille meidän alaamme sekä tehtäviä, joita me voimme työnantajana tarjota, jotta nuoret saavat kokemuksia ja tietoa erilaisista uravaihtoehdoista. Tämä auttaa toivottavasti nuoria myös suuntaamaan opintojaan oikeaan suuntaan. Kokonaisuuden kannalta on ehdottoman hyvä, mikäli nuoret pääsevät ohjautumaan mielekkäälle alalle heti opintojen alusta lähtien. Toivottavasti yritykset lähtevät laaja-alaisesti tähän tehtävään mukaan ja luomaan käsitystä nuorille työelämästä ja sen mahdollisuuksista, kertoo Laura Vähäsaari Elektrobitiltä.

Mukana ovat jo seuraavat yksityis- ja julkissektorin tahot:

  • 1bar
  • Arffman Finland
  • BusinessOulu
  • Carmenia
  • Elektrobit Automotive Finland
  • Esko Systems
  • Finland Relocation Services
  • MediaTek
  • Osuuskauppa Arina (ravintolat)
  • Oulun 4H-yhdistys
  • Oulun kaupunki, Kaupunginhallitus
  • Oulun kaupunki, Matkailuneuvonta
  • Technopolis
  • Tecinspire

Lue lisää: Päivä Taitajana

Ilmoittautuminen onnistuu tästä linkistä.