BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulusta vahva edustus Slushiin

Julkaistu 18.10.2017

Viisi yritystä ja Oulun yliopisto esittäytyvät BusinessOulun osastolla Euroopan merkittävimmässä startup- ja teknologiatapahtumassa Slushissa 30.11.–1.12.2017. Oululaiset ovat vahvasti esillä yhteisosastolla hallissa 7.

BusinessOulu on toista kertaa mukana Slushissa yhteisosastolla, jolla esittäytyy Oulun seudun vahva ICT- ja IoT-osaaminen. Flexbright valmistaa painettavia LED-kalvoja, Haltian puolestaan räätälöityjä IoT-ratkaisuja ja Koukoi Games on vahva pelialan osaaja, jolla on Hollywood-lisenssisopimus. ROHM Semiconductor on japanilaislähtöinen sähkökomponenttivalmistaja, ja Weela on älykäs mobiilikuntoilusovellus ja -laite. Oulun yliopisto puolestaan esittelee vahvaa 5G-tutkimusta ja -kehitystä 5G-testiverkkoineen.

Oulu on merkittävä startup-yritysten keskus. Yritykset edustavat laajasti eri toimialoja, joka kuvastaa samalla alueemme monipuolista elinkeinorakennetta. Oulun vahvuus on erityisesti ICT- ja IoT-alojen osaamisessa sekä Life Science -alalla (OuluHealth, bioalat, terveys ja hyvinvointi). Tänä päivänä Oulussa kehitetään 5G-teknologioita, ja 5G-testiverkko Open Innovation Platform on jo nyt yritysten käytössä.

Oulun oma, Nordic Startup Awardsin finaalissakin kilpaileva startup-tapahtuma Polar Bear Pitching pidetään taas Oulussa 6.–7.2.2018 ja maailmanlaajuisesti tunnetut Ilmakitarasoiton MM-kisat järjestetään elokuussa 2018.

Alun perin muutaman sadan ihmisen tapahtumasta neljä maata kattavaksi ilmiöksi kasvanut, viime vuonna 17 500 kävijää ja 2300 startupia Helsingin messukeskukseen keränneen Slushin vierailijaliput on jo myyty loppuun. Slushista on muodostunut yksi maailman päätapahtumista alallaan. Voittoa tavoittelematonta Slushia organisoi yhteisö, joka koostuu yrittäjistä, sijoittajista, opiskelijoista ja itse tapahtuman koordinaattoreista. Vapaaehtoisia on mukana yli 2000.

Lisätietoa:

Janne Mustonen – BusinessOulu, asiakkuuspäällikkö, ICT ja Nano
janne.mustonen@businessoulu.com 045 675 2929

Heini Malm – BusinessOulu, asiantuntija, yrityskehitys
heini.malm@businessoulu.com 040 773 8414

Yritykset

FLEXBRIGHT – NEW LIGHT, NEW LIFE
Flexbright on oululainen korkean teknologian startup, joka valmistaa innovatiivista LEDFOIL-teknologiaa. LED-valaistuskalvoilla on erinomainen tekninen suorituskyky, valovoima ja tehokkuus. MITÄ? – Joustavia R2R-valaistuselementtejä – Perinteisiä valaisimia – Integroituja valaisinmoduuleja – Räätälöityjä hybriditeknologioihin perustuvia ratkaisuja – MITEN? – Monitoiminnallisten kalvokerrosten integrointi – MIHIN? – Kun tarvitset superohuita ja -kevyitä, pitkäikäisiä, energiatehokkaita ja valovoimaisia valaistusratkaisuja.

Pekka Makkonen, toimitusjohtaja +358 50 523 9481 pekka.makkonen@flexbright.fi

HALTIAN – WE MAKE YOUR VISION DEFINE TOMORROW
Toteutamme ideasi uudenlaisesta huomisesta. Suunnittelemme ja tuotteistamme vaativia mobiilituotteita, puettavaa hyvinvointiteknologiaa ja skaalautuvia teollisen internetin (IoT) ratkaisuja ideasta kaupan hyllylle. Haltian työllistää tällä hetkellä yli 80 oululaista huippuosaajaa langattoman elektroniikan innovatiivisessa tuotekehityksessä, sekä sensorilaitteiden ja asioiden internetin teknologia-alustojen tuotteistuksessa, toiminta-alueenaan maailmanlaajuiset markkinat. Ota meihin yhteyttä, jos haluat kustannustehokkaan ja laatuvarman kumppanin ideasi konkretisoimiseen.

Heini Tuorila +358 40 709 6512 heini.tuorila@haltian.com

KOUKOI – AIM ON GAME
Koukoi Games on oululainen mobiilipeli-startup. Vuonna 2015 perustettu Koukoi on keskittynyt tuottamaan alkuperäisiin ja lisensoituihin IP:hin perustuvia poikkeuksellisten tuotantoarvojen ja unohtumattomien kokemusten mobiilipelejä. Lisätietoja löydät osoitteesta koukoi.com.

Antti Kananen +358 50 571 9735 antti.kananen@koukoi.com

ROHM SEMICONDUCTOR – DESIGN THE FUTURE WITH ROHM
ROHM Semiconductor on alun perin japanilainen yritys, joka juhlii 60. toimintavuottaan. ROHM aloitti sähkökomponenttien pienvalmistajana, josta se on kasvanut suureksi ja kansainväliseksi IT-toimialan toimijaksi. Kionix, kansainvälinen MEMS-kiihtyvyyssensorien valmistaja USA:n Ithacasta, on ROHM:n tytäryhtiö. ROHM Semiconductorin ja Kionixin tavoitteena on olla osallisena kehittämässä ja edistämässä kulttuuriamme toimittamalla suuria määriä kaikissa olosuhteissa luotettavasti toimivia korkealaatuisia tuotteita maailman markkinoille.

Koki Okada +358 40 505 5300 koki.okada@fi.rohmeurope.com

WEELA – MOBILE GYM
Welapro Oy on lokakuussa 2015 perustettu oululainen yritys. Tuotteemme on älykäs kuntolaite nimeltään Weela. Weela – Mobile Gym on moderni, WeelaTrainer-mobiilisovelluksella ohjattava koko kehon kuntolaite. Skaalautuva Weela on erinomainen valinta kuntoilijoille, joilla joko ei ole tilaa normaaleille laitteille tai he tarvitsevat liikuteltavia ja säädeltävän vastuksen laitteita. Asiakaskuntamme koostuu kolmesta ryhmästä: työpaikkakuntoilijat, ammattilaiset (personal trainerit, jne.) ja kotikuntoilijat. Olemme kehittäneet tuotettamme 7 vuoden ajan eikä maailmassa ole toista Weelan kaltaista tuotetta.

Miikka Kurunlahti +358 44 971 8890 miikka.kurunlahti@weela.fi

OULUN YLIOPISTO
Oulun yliopisto on kansainvälinen tiedeyliopisto, joka tuottaa tulevaisuuden innovaatioita, hyvinvointia ja tietoa monialaisesta tutkimuksesta ja opetuksesta. Tulevaisuuden digitalisoitunut yhteiskunta tarvitsee radikaaleja uusia innovaatioita. Kompleksien verkkojen tutkimus edellyttää edistynyttä radiotutkimusta, havaitsemista ja analytiikkaa teknologian evoluution hyötyjen maksimoimiseksi. Samanaikaisesti operaattorien toimiala muuttuu, kun verkot kehittyvät kohti 5G:tä, jonka tulevaisuuden verkot tarjoavat paljon laajemmat mahdollisuudet kuin perinteinen mobiililaajakaista. Oulun yliopiston avoin 5G Test Network -testiverkko mahdollistaa teknologian ja palveluiden reaaliaikaisen testaamisen todenmukaisessa ympäristössä niin yrityksille, kehittäjille kuin käyttäjille.

Raisa Juntunen +358 50 330 0525 raisa.juntunen@oulu.fi

BUSINESSOULU
BusinessOulu vastaa Oulun kaupungin koko elinkeinopolitiikan toteutuksesta, kasvuyritysten tarvitsemista palveluista, viennin ja myynnin sekä investointien ja työpaikkojen edistämisestä. Kansainvälisesti verkostoitunut BusinessOulu toimii yritysten kumppanina ja kasvun mahdollistajana, erityisesti pohjoisella ulottuvuudella, jossa se vastaa ja osallistuu Suomi-talojen toimintaan. BusinessOulu kehittää määrätietoisesti eri toimialojen yritystoimintaa yhteistyössä eri kumppaneiden kanssa ja auttaa kokouksien, kongressien ja tapahtumien onnistumisessa. Oulun innovaatioympäristössä, ekosysteemeissä ja ajatuspajoissa luodaan uutta rohkeasti ja tuloksellisesti. Tavoitteena on nopea liiketoiminnan kehitys ja merkittävä startup-sijoitusten kasvu. Kaupungin elinkeinopolitiikan kärkitavoitteet ovat viennin lisääminen, työpaikkojen luominen ja investointien edistäminen. Kolme vahvaa kärkiviestiämme ovat, olla johtava seutu langattomien verkkojen seuraavan kehitysaskeleen 5G:n kehittäjänä, olla tulevaisuuden terveyden edelläkävijänä ja kurkottaa Pohjoisen Skandinavian näkyvimmäksi tapahtumakaupungiksi.