Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulusta langatonta terveysteknologiaa japanilaissairaaloihin

Julkaistu 16.03.2023

Monidorin kehittämä infuusiohoidon etävalvontapalvelu lanseerataan Japanissa huhtikuun alussa. Vuonna 2015 perustettu Monidor hakee keväällä 2023 kansainvälistymisensä vauhdittamiseen kahden miljoonan euron rahoitusta. Yrityksen strategia on tulla johtavaksi sairaaloiden vuodeosastojen ja kotisairaalojen etävalvontapalvelujen spesialistiksi.

Oululainen terveysteknologiayritys Monidor Oy on solminut yhteistyösopimuksen lääketieteellisiä laitteita valmistavan ja jakelevan Senko Medicalin kanssa. Senko Medicalin tytäryhtiö Senshin Medical Col, Ltd. edustaa Monidoria Japanissa ja huolehtii myynnistä.

Vuonna 2015 perustettu Monidor tarjoaa suonensisäisen infuusiohoidon eli tutummin tiputuksen etävalvontaratkaisuja. Palvelu tuo tutkitusti* säästöjä, tehostaa hoitotyötä, helpottaa hoitajien arkea ja parantaa potilasturvallisuutta.

- Yhteistyön käynnistysprojektissa annamme Senko Medicalille perehdytyksen ratkaisuumme. Monidorin palvelu otetaan käyttöön 2-3 japanilaissairaalassa, joihin toimitetaan ensi vaiheessa 96 etäseurantalaitetta. Ensimmäinen tilaus on siis jo sisällä ja toimitus tapahtuu vielä maaliskuussa, kertoo Monidorin toimitusjohtaja Mikko Savola.

Monidor lanseerataan maaliskuussa potilasturvallisuutta käsittelevässä kongressissa (The 9th Annual Congress of the Japan Society of Clinical Safety) ja Senko Medical ryhtyy myymään ratkaisua valtakunnallisesti 200 agenttinsa voimin huhtikuusta lähtien.

- Japanissa terveydenhuolto on väestön ikääntymisen ja työssä käyvän väestön osuuden pienenemisen vuoksi kuormittuneempi kuin koskaan aiemmin. Hoitajien työtä täytyy tehostaa, mutta turvallisesti. Monidor on Japanin markkinoille erittäin tarpeellinen ja käyttökelpoinen tuote ja meillä on sille suuria odotuksia tulevaisuudessa, sanoo Senshin Medicalin johtaja Tetsushi Okuma.

200 prosentin kasvu vuonna 2022

Kotimarkkinoillaan Monidor on tällä hetkellä käytössä 15 sairaalassa noin 60 vuodeosastolla ympäri Suomen. Etähallintapalvelun liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes 200 prosenttia ja tälle vuodelle Savola ennustaa kasvun jatkuvan vahvana, erityisesti kotisairaalatoiminnan eli “virtuaalisten vuodeosastojen” kehityksen ansiosta.

- Kotisairaalatoiminta kasvaa Suomessa erityisesti hyvinvointialueiden myötä ja nyt alkuvuonna Suomessa olemme tehneet eniten kauppoja nimenomaan kotisairaalapuolelle. Se kehittyy myös Ruotsissa vahvasti, Savola kertoo.

Potilaiden etämonitorointi on kasvava ala johtuen väestörakenteen kehittymisestä, elintason noususta ja hoitajapulasta. Vuonna 2020 markkinan koko oli noin 25 miljardia dollaria ja sen odotetaan kasvavan yli 100 miljardiin globaalisti vuoteen 2028 mennessä. (Lähde: Fortune Business Insights).

Pohjoismaat ja Sveitsi seuraavat markkinat, USA seuraa

Alkaneena keväänä Monidorin tavoite on kerätä rahoituskierroksella 2 miljoonaa euroa tuotekehitykseen ja kansainvälisen kasvunsa vauhdittamiseen.

- Käynnistämme tänä vuonna myynnin Japanin lisäksi Pohjoismaissa ja Sveitsissä. Ruotsissa meitä edustaa ApoEx ja Monidoria aletaan pilotoida nyt maaliskuussa yksityisessä kotisairaalassa Tukholmassa. Sveitsissä meillä on käynnissä pilottiprojekti yksityisen sairaalaketjun kanssa, Savola kertoo.

Monidor käy neuvotteluita mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa myös Yhdysvaltojen markkinoilla.

Monia toimintoja voidaan tehostaa etävalvonnalla

Yrityksen strategia on tulla johtavaksi sairaaloiden vuodeosastojen ja kotisairaaloiden etävalvontapalvelujen spesialistiksi partneroitumalla esimerkiksi erilaisten laitevalmistajien kanssa.

- Sairaaloissa on painovoimaisen infuusion lisäksi monia muitakin seurannassa olevia toimintoja, joita voidaan tehostaa. Laajennamme lähiaikoina palvelutarjontaamme esimerkiksi tiettyjen vitaalitoimintojen seuraamiseen. Voimme tuoda asiakkaalle lisäarvoa täydentämällä seurantalaitteita etävalvontaominaisuudella, Savola selittää.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikko Savola, mikko.savola@monidor.com puh. +358 50 3788890