Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulussa toimiva Dunning, Kruger & Associates saa vahvat hartiat ja palveluvalikoima laajenee yrityskaupan myötä

Julkaistu 15.03.2022

North Alliance (NoA) laajentaa liiketoimintaansa Suomeen 15.3.2022, kun Dunning, Kruger & Associates (DK&A) sekä Bob the Robot ja siirtyvät sen omistukseen. NoA on pohjoismainen luovan teknologian toimija, jonka palveluvalikoimaan kuuluu laaja kirjo osaamista teknologisesta osaamisesta aina myynnin ja markkinoinnin laaja-alaiseen hallintaan.

Viime syksynä Ouluun toimipisteen perustanut DK&A on digitaalisten tuotteiden ja palveluiden eturivin toimija, joka toimii Oulun lisäksi Helsingissä sekä Saksassa ja Puolassa. DK&A on erikoistunut suunnittelemaan ja kehittämään korkealaatuisia ohjelmistoratkaisuja johtaville brändeille, kuten Deutsche Bahn, Kesko, Sector Alarm, OP ja Wella.

Nyt DK&A liittyy osaksi North Alliancea (NoA). NoA on pohjoismaiden johtava luovan teknologian toimija, joka erikoistuu asiakasyritystensä kasvuun. NoAn tarjooma kattaa strategisen muutoksen kaikki tasot ja yhdistää yrityksen asiakkaisiin asiakaspolun kaikissa vaiheissa liiketoimintakonsultoinnin, mainonnan, viestinnän, digitaalisten tuotteiden ja alustojen, brändikokemusten ja datalähtöisen markkinoinnin keinoin.

Samassa yhteydessä NoA:han liittyy helsinkiläinen Bob the Robot -mainostoimisto. NoA on perustettu vuonna 2014 ja se työllistää noin 1200 osaajaa Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa ja nyt Suomessa. NoA-perheeseen kuuluvat yhtiöt ovat &Co., Åkestam Holst, Anorak, North Kingdom, Bold, BKRY, NoA Consulting, NoA Ignite, NoA Connect, NoA Health, Unfold, Axenon Scienta, Agitec, Bob the Robot ja DK&A.

Oulun DK&A:n toimipiste on NoA:n pohjoisin

DK&A:n toimipiste Oulussa on kauppakeskus Valkean 4. kerroksessa, jossa työskentelee tällä hetkellä 12 osaajaa. DK&A:han liittyminen osaksi NoAa avaa täysin uusia mahdollisuuksia palvella entisiä ja uusia asiakkaita.

DK&A:n toimitusjohtaja Tom Jacobsson näkee muutoksen ja Oulun roolin seuraavasti: ”On innostavaa liittyä osaksi suurta pohjoismaista yhteenliittymää. Tämä muutos avaa meille ovet entistä enemmän kansainvälisille markkinoille ja laajempiin asiakkuuksiin. Oulu on koko NoA:n verkoston pohjoisin toimipiste ja pystymme jatkossa hyödyntämään koko NoA:n verkoston resursseja palvellessamme asiakkaita alueilla. Näen Oulun yksikössä kasvun mahdollisuuksia ja toivon, että voimme houkutella uusia osaajia myös tämän muutoksen perusteella. Lähimpään NoA:n sisaryritykseen North Kingdomiin Skellefteåssa olisi jään yli moottorikelkalla 200 km. Uskon, että tulemme tekemään heidänkin kanssa paljon yhteistyötä.”

Laaja ja kokonaisvaltainen palvelu kiinnostaa asiakkaita.

”Korkean teknologian projekteihin liittyy nykyisin paljon esimerkiksi design-elementtejä ja viestinnällisen osaamisen tarpeita. NoA:n tuleminen Ouluun DK&A:n kautta lisää tätä kapasiteettia kaupungissa huomattavasti sekä tukee digitaalisten palveluiden ja alustojen osaamista entisestään. Uskon, että tällä muutoksella on merkitystä myös osaajahoukuttelun suhteen”, kommentoi BusinessOulun ICT-asiakkuuspäällikkö Jussi Leponiemi.

NoA:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Thomas Høgebøl kommentoi kauppaa seuraavasti: “Kun saavumme nyt Suomeen, kasvamme aidosti pohjoismaiden laajuiseksi palveluntarjoajaksi. Bob the Robot ja DK&A ovat molemmat johtavia huippuyrityksiä omilla toimialoillaan; Bob the Robot on yksi Suomen palkituimmista mainostoimistoista ja DK&A on vauhdilla nouseva yritys, joka kehittää huikeita digitaalisia tuotteita ja palveluita. Yhteensä NoA Finlandin yli 140 osaajaa palvelevat asiakkaidensa kasvua Suomessa, pohjoismaissa ja maailmanlaajuisesti”.

DK&A toimii jatkossakin omalla brändillään NoA Finlandin täysin omistamana tytäryhtiönä.

Kuvassa Thomas Høgebøl (hallituksen puheenjohtaja, NoA), Miska Rajasuo (toimitusjohtaja, Bob the Robot), Tom Jacobsson (toimitusjohtaja, DK&A) ja Mikael Jørgensen (konsernin toimitusjohtaja, NoA).

Lisätietoja:

DK&A, toimistusjohtaja Tom Jacobsson, p. 0405850800

BusinessOulu, ICT asiakkuuspäällikkö Jussi Leponiemi, p. 0442387860