Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulussa tehdään ansiokasta työtä koulutusmatkailun edistämiseksi

Julkaistu 02.01.2020

Attractive Oulu Region -hankkeet ovat auttaneet alueen yrityksiä tuomaan koulutusmatkailuryhmiä erityisesti Aasiasta. Esimerkiksi FinnOpin ohjelmiin Oulun alueella osallistui kolminumeroinen määrä kiinalaisvierailijoita vuonna 2019. Juuri alkaneelle vuodelle odotetaan kasvua.

Kuva: FinnOpin yrittäjä Yujin Lin (vas.) on tuonut kiinalaisia alakoulun rehtoreita Oulun yliopiston täydennyskoulutukseen.

Yujin Linin FinnOppi-yrityksellä on takanaan loistava vuosi. Yritys toi Oulun alueelle yli 10 kiinalaista koulutusmatkailuryhmää, mikä tarkoittaa kaikkiaan yli 250 henkilöä. Matkailijat viettivät Oulussa yhteensä yli 140 päivää ja 75 yötä.

Toimitusjohtaja Lin huomauttaa, että koulutusmatkailijat viipyvät kohteessa kauemmin kuin vapaa-ajan matkailijat, jopa viikosta kolmeen viikkoon. Vierailut tuovat uusia asiakkaita alueen yrityksille.

”He yöpyvät hotelleissa, käyvät ravintoloissa, shoppailevat ja käyttävät paikallisia palveluita, kuten opastettuja aktiviteetteja”, hän luettelee.

Yrittäjän menestysvuoteen kuuluu positiivisten lukujen lisäksi myös valtakunnallisen tason tunnustus: Business Finland palkitsi FinnOpin Hands-On Learning and Nature in Finland -nimisen leirikoulutuotteen koulutusmatkailukilpailussaan.

FinnOpin ohjelmissa esitellään suomalaista koulujärjestelmää kiinalaisille opetusalan ammattilaisille sekä opiskelijoille aina alakoululaisista yliopistoikäisiin.

Opiskelijaryhmät vierailivat viime vuonna muun muassa ystävyyskouluillaan Rajakylän, Pohjankartanon, Laanilan, Yli-Iin ja Metsokankaan kouluilla sekä OSAO:lla.

Ammattilaisryhmät tutustuvat siihen, miten Suomessa opetetaan. Opiskelijat puolestaan pääsevät kokeilemaan erilaisia aktiviteetteja paikallisten nuorten kanssa.

”Oppilaat ovat innoissaan, kun pääsevät esimerkiksi metsään ja näkevät lunta. He oppivat selviytymistaitoja ja englantia keskustellessaan suomalaisten kanssa”, Lin kertoo.

Luontoaktiviteettien lisäksi vierailuilla sukelletaan myös vaikkapa kulttuurin pariin. Suosittu kohde on kulttuuritalo Valveen elokuvakoulu.

Linin tehtävänä on räätälöidä vierailijoille sopiva ohjelma aktiviteettipalvelujen tarjoajilta, hankkia majoitus sekä järjestää liikkuminen Oulun alueella.

Kuva: Suurin osa FinnOpin koulutusmatkailuryhmistä saapuu Oulun ystävyyskaupunki Hangzhousta. Kiinalaiset opiskelijat ovat esimerkiksi harjoitelleet luonnossa liikkumista Timosenkosken luontokoulussa.

Nimi oli enne

Yujin Liniä on kutsuttu Yukiksi siitä lähtien, kun hän oli lapsi. Yuki on japanilainen nimi, joka tarkoittaa lunta. ”Minä rakastan lunta. Siksi olen täällä”, hän sanoo.

Muitakin syitä oli, joiden vuoksi hän muutti Suomeen 13 vuotta sitten. Kiinassa asuessaan ja opiskellessaan Lin tutustui suomalaiseen vaihto-opiskelijaan – tulevaan mieheensä – ja muutti lopulta itse Suomeen. Oulun yliopistossa Lin opiskeli kansainvälisen liiketoiminnan kursseja.

Idea nykyiseen yritykseen syntyi sattumalta, kun Linin entinen opettaja kiinalaisesta yliopistosta otti yhteyttä.

”Hän kertoi, että sikäläiset virkamiehet ovat tulossa vierailulle Suomeen ja haluavat tutustua kestävään kehitykseen. Otin yhteyttä Oulun yliopistoon ja valmistelin vierailua.”

Lin mietti, että voisi toteuttaa vastaavanlaisia projekteja, sillä hänellä on kokemusta sekä kiinalaisesta että suomalaisesta koulutusjärjestelmästä.

”Kontaktoin ihmisiä yliopistolta ja Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluista sekä BusinessOulusta. Olen erittäin kiitollinen Attractive Oulu Region -hankkeita vetäneille BusinessOululle ja VisitOululle, ja tietenkin Business Finlandille ja Visit Finlandille. Heiltä kaikilta olen saanut asiantuntemusta tuotteiden kehittämiseen ja laajan verkoston”, Lin sanoo.

Attractive Oulu Region 2018- ja 2020 -hankkeissa Oulun seutua on määrätietoisesti kehitetty ja markkinoitu koulutusmatkailukohteena erityisesti kiinalaisille ja japanilaisille matkanjärjestäjille.

Hankkeiden kautta Lin löysi uusia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Kun pohjatyöt oli tehty, vuonna 2018 oli aika perustaa oma yritys eli FinnOppi.

Oulu saa kiinalaisilta loistavaa palautetta

Heti alkuvuodesta FinnOppi on järjestämässä ohjelmaa kolmelle koulutusmatkailuryhmälle.

”Tavoitteenamme on saada tänä vuonna Ouluun enemmän ryhmiä kuin viime vuonna ja kehittää uusia tuotteita. Uskon, että yritys kasvaa”, Yujin Lin sanoo.

Linin mukaan Oulun haasteena aasialaisten matkailijoiden houkuttelussa on sijainti Suomen keskivaiheilla. Useimmat ryhmät saapuvat joko Helsinkiin tai Rovaniemelle. Oulussa käyminen Suomen-vierailun aikana vaatii ylimääräistä matkustamista – ja ylimääräisiä kuluja.

Vielä tarvitaan työtä, jotta yhä useampi ryhmä saapuisi Ouluun.

Oululla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet tulla koulutusmatkailun kärkikohteeksi. Oulun vahvuuksia ovat turvallisuus sekä palveluiden ja vierailuohjelmien korkea laatu.

”Oulu saa erittäin hyvää palautetta vierailuryhmiltä. Otamme asiakkaiden toiveet huomioon ja toimimme joustavasti”, tiivistää Yujin Lin.