Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulussa järjestettiin Kaikki synnit -sarjan kutsuvierastilaisuus - Tuottajan tunnelmat: ’’Väsynyt, mutta onnellinen’’

Julkaistu 15.12.2022

Joulukuun alussa Oulun Finnkinossa järjestettiin Kaikki synnit -sarjan kutsuvierastilaisuus. Tapahtumassa nähtiin sunnuntaina 18. joulukuuta julkaistavan kolmannen kauden kaksi ensimmäistä jaksoa. Sarjaa on esitetty jo 60 maassa, ja se on menestynyt kiitettävästi.

Kuvassa näyttelijä Inka Kallén ja käsikirjoittaja Venla Aakko.

BusinessOulun ja Pohjois-Suomen elokuvakomission järjestämässä tilaisuudessa oli paikan päällä sarjan tuottaneen MRP Matila Röhr Productionsin työryhmää, kuten käsikirjoittajat Mika Ronkainen ja Venla Aakko, tuottaja Ilkka Matila sekä näyttelijät Johannes Holopainen, Inka Kallén, Matti Ristinen sekä Jaakko Ohtonen.

Matila on tyytyväinen lopputulokseen.

- Kyllä tämä monella tapaa ylitti kaikki odotukset, hän sanoo.

- Jos me alun perin tähtäsimme kansalliseen turnaukseen, niin me olimme yhtäkkiä olympialaisissa tai maailmanmestaruuskisoissa, hän naurahtaa.

Matila ei osaa sanoa, millaisen vastaanoton uusi kausi saa.

- Ainoastaan tiedämme sen, että odotukset ovat todella kovat, hän sanoo.

Myös näyttelijä Jaakko Ohtosella on luottoa uuteen kauteen.

- Onhan nyt melko menestyksekkäitä olleet nuo ensimmäiset kaksi kautta, ja tiedän, että sarja kyllä pitää tasonsa kolmannella kaudella. Uskon, että ihmiset tulevat olemaan varmasti tyytyväisiä, hän summaa.

Tuottaja Ilkka Matila on erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen.

Onni mukana kuvausten aikana

Elisa oli tilannut toisen kauden käsikirjoitukset tarpeeksi ajoissa, jotta tuotantoyhtiö pystyi tuomaan ensimmäiseen tuotantokauteen asioita toista tuotantokautta ajatellen.

Sarjan suunnittelun alkuvaiheessa sen toteuttaminen mittakaavassaan vaikutti haastavalta.

- Suomalaisen sarjamuotoisen draaman nousu johti siihen, että meidän resurssimme vain kasvoivat, Matila sanoo.

Tuotantoyhtiö kykeni tekemään elokuvamaista sarjaa. Matila arvioi, että heillä oli hieman enemmän aikaa kuvaamiseen kuin tavallisesti sarjaa tehdessä. Myös lavastukseen pystyttiin panostamaan enemmän.

- Me pääsimme hyvin sellaiseen tiettyyn aaltoon, mikä sitten nosti, ei pelkästään meidän sarjaamme, mutta myös muita suomalaisia sarjoja samaan aikaan, Matila iloitsee.

Hänen mukaansa resurssien kasvun lisäksi myös kunnianhimo ja kustannukset kasvoivat.

- Tietenkin kysyntä maailmalla tai yleisön joukossa tarkoitti sitä, että meidän sarjaamme verrattiin yhä enemmän suuriin kansainvälisiin sarjoihin, hän pohtii.

Yhden kauden ajan vaihtopenkillä

Ohtonen näytteli sarjan ensimmäisellä ja kolmannella kaudella Aaroa. Toisella kaudella Aaroa näytteli Ohtosen nuorempi kollega. Ohtoselle kokemus oli mieleinen, ja hänestä oli mukavaa palata tutun maailman, hahmon ja kuvauspaikan ääreen kolmatta kautta kuvattaessa.

- Minusta se oli kauhean kiva, kun oli toisen kauden pois, ja sitten katsoi nuorempaa kollegaa tekemässä samaa roolia, hän sanoo.

Ohtosen mielestä roolin tekeminen tällä tavalla oli inspiroivaa. Hän sanoo toisen kauden näyttelijän elekielen ja tekemisen vaikuttaneen hänen omaan näyttelemiseensä.

Ohtonen on tyytyväinen kolmannen kauden kuvauksiin, ja ne sujuivat hänen mukaansa kokonaisuudessaan hyvin.

- Olen aika luottavainen siihen, että varmasti tuli tehtyä hyvää jälkeä.

Näyttelijä Jaakko Ohtonen odottaa sarjan julkaisua jännityksellä.

Autenttinen kuvauspaikka

Kaikki synnit -sarjaa on kuvattu Oulussa esimerkiksi Varjakan satamassa sekä Oulunsalossa.

- Tämä on mahdollista tehdä oikeastaan vain täällä Oulussa. Tämä on kirjoitettu tänne alueelle, Matila toteaa.

Myös Ohtonen työskenteli mielellään Oulussa.

- Minusta on niin kiva kuvata siellä, minne asiat oikeasti sijoittuvat. Siinä on ihan erilainen autenttisuuden taso, Ohtonen summaa.

Matila on yllättynyt sarjan paikallisuuden toimivuudesta yleismaailmallisesti. Haastattelun loppupuolella hän kuitenkin toteaa:

- Hollywoodissahan sanotaan: tell it local, sell it global.

Valokuvat: Anna Karppinen