Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulussa aloittaa keväällä uusi kiihdyttämöohjelma kansainvälistyville B2B ja B2C yrityksille

Julkaistu 04.01.2016

Nestholma jatkaa Oulussa toisella kiihdyttämöohjelmalla keväällä 2016, (14.3.-3.6.) yhteistyössä BusinessOulun kanssa. Nyt haetaan kansainvälisille markkinoille tähtääviä B2B- ja B2C -yrityksiä. Heille tarjotaan kolmen kuukauden intensiivinen ohjelma, jonka aikana yrityksillä ja startupeilla on mahdollisuus kehittää liikeideaa tai tuotetta yhdessä kokeneiden teollisuuden ammattialisten kanssa sekä löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kasvattaa verkostojaan.

Kiihdyttämö hyödyntää Nestholman hyväksi todettua kehitys- ja yhteistoimintamallia, jossa sekä kiihdytettävä yritys että oululainen kokenut kumppaniyritys hyötyvät. Yhteistyö kanssa hyödyttää kumppaniyritysten liiketoiminnan kehittämistä ja avaa uusia mahdollisuuksia myös heille.

"Kokemukset Oulun viime syksyn vastaavasta kiihdytyksestä ovat hyviä. B2B-yhteistyö nopeuttaa uusien, rahoituskelpoisten innovaatioiden ja liiketoimintojen rakentamista Oulussa. Se myös helpottaa oululaisten yritysten markkinoille pääsyä, rahoituksen hakemista sekä kansainvälistymistä", kiittää BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

"Oulun alue on ainutlaatuinen paikka, koska täällä on huippuluokan osaamista, innovatiivisia yrityksiä ja pitkät yrittäjyyden perinteet. Olemme innolla mukana rakentamassa Ouluun Nestholman kiihdyttämömallin pohjalta uusia kansainvälisiä menestystarinoita startupien ja vakiintuneiden yritysten kanssa", kertoo Nestholman toimitusjohtaja Topi Järvinen.

Kiihdyttämömalli on kolmivaiheinen (Learn, Do, Pitch). Yhden ohjelman kesto on kolme kuukautta. Tarkoituksena on viedä läpi yhteensä neljä ohjelmaa kolmen vuoden aikana, joista nyt alkava työjakso on toinen.

Hakuaika kevään 2016 kiihdytysohjelmaan on alkanut ja päättyy torstaina 11.2.2016. Parhaat hakijat kutsutaan 24. helmikuuta järjestettävään Pitch Day -tilaisuuteen, jolloin tehdään lopulliset valinnat. Työ tehdään neljässä jaksossa OS1: 14.-18.3.2016 OS2:4.-9.4.2016, OS3: 2.-4.5.2016 ja OS4: 30.5.-3.6.

Startupien liikeideat tai tuotteet voivat olla esim. seuraavilta toimialoilta (poislukien pelit): IoT ja teollinen internet, älykäs kaupunki ja koti, kyberturvallisuus, robotiikka, terveys ja hyvinvointi, media, kouluteknologia, pankki- ja vakuutustoiminta, cleantech, matkailu, sekä muut eri toimialojen digitaaliset ratkaisut. Voit myös yllättää asiantuntijat omaperäisellä ideallasi.

Haku on avoinna 11. helmikuuta 2016 asti osoitteessa: http://nestholma.com/nestholma-oulu.

Asiantuntijat

Topi Järvinen (FT) Liiketoimintojen vetäjä, tuote- ja liiketoimintakehittäjä. Järvisellä on laaja kokemus liiketoimintojen rakentamisesta ja johtamisesta sekä uusien palveluiden kehittämisestä ja markkinoimisesta. Hän on tiimiensä kanssa kehittänyt ja lanseerannut yli sata palvelua tai kampanjaa ympäri maailmaa (mm. TeliaSonera). Järvisellä on kokemusta työskentelystä johto- ja kehitystehtävissä kansainvälisessä suuryrityksessä, pk-yrityksessä, startupissa sekä akateemisen tutkimuksen parissa.

Antti Kosunen (KTM) Sarjayrittäjä, sijoittaja ja patenttiosaaja. Antti Kosunen on käynnistänyt ja menestyksekkäästi myynyt tai listannut teknologiayrityksiä. Hänellä on vankka kokemus M&A- ja IPR-alueista, myynnistä ja markkinoinnista sekä startupien johtamisesta USA:ssa ja Euroopassa.

Jari Pasanen (TkL) Strategian ja teknologian ammattilainen, liiketoimintojen kehittäjä. Pasasella on laaja lähes 30 v. kokemus mm. teknologiasta, strategiasta ja liiketoiminnan kehittämisestä erikokoisissa ja kehitysvaiheessa olevista yrityksistä alkuvaiheen startupeista kansainvälisiin markkinajohtajajätteihin (mm. Nokia). Sijoitustoiminnassa ja yritysjärjestelyissä hän on toiminut eri rooleissa sijoittajana, neuvonantajana ja ostajana niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla (mm. Sitran VC vetäjänä).

Linkit:

Linkki hakuun
Linkki Kalevan juttuun viime syksyn kiihdytyksestä
Linkki Kalevan juttuun viime syksyn Nestholma Demo Day -päivästä

Lisätietoa:

Nestholma: toimitusjohtaja Topi Järvinen, topi@nestholma.com, 040 754 3131, http://blog.nestholma.com

BusinessOulu: asiantuntija, yrityskehitys Hannu Hiltunen, hannu.j.hiltunen@businessoulu.com, 044 7031 394