Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun seudun yritykset pääsevät nyt ääneen – tule mukaan vaikuttamaan alueesi kehittymiseen

Julkaistu 04.06.2021

Mikä on Ritaharjun palveluiden kohtalo? Entä miten Haukipudas voisi houkutella enemmän yrityksiä? Oulun kaupunki järjestää tänä vuonna yritysiltoja, joissa yritysten edustajat pääsevät kertomaan, kuinka alueen liiketoimintamahdollisuuksia voitaisiin kehittää entistä paremmiksi.

Ritaharju-Linnanmaan alue houkuttelee koko ajan enemmän niin yrityksiä kuin asukkaita. Oulujoen pohjoispuolen suosio näkyy myös tonttipuolella.

Oulun kaupungin geodeetti Kaija Puhakan mukaan erityisesti kaupan puolelta on tullut viime aikoina paljon tonttikyselyitä. Muun muassa Ideaparkin ja uuden Motonetin lähelle olisi monia tulijoita.

Mutta mitä mahdollisuuksia Ritaharjun alueella on tarjota yrityksille? Entä miten Linnanmaata ja Kaijonharjua kehitetään lähivuosina?

Näitä kysymyksiäkin pohdittiin kesäkuun alussa yritysillassa, jossa kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut sekä BusinessOulu esittelivät alueen ajankohtaisia asioita.

Kaija Puhakka puhui webinaarissa alueen tonttitilanteesta. BusinessOulun palvelupäällikkö Mari Rautiainen puolestaan kertoi vinkkejä, miten yritykset voivat löytää työntekijöitä.

Mukana keskustelemassa oli useita alueella toimivien yritysten edustajia, kuten Keskosta ja YIT-konsernista. Vuoropuhelua käytiin toimitilatarpeista, palveluista ja uudistuksista.

Yritysiltojen tavoitteena on selvittää, millaisia toiveita ja suunnitelmia alueen yrittäjillä on mielessä.

Seuraavaksi, juhannusviikolla, ääneen pääsevät haukiputaalaiset yritykset.

– Haluamme kuulla alueen yrittäjiä ja pitää heihin tiiviisti yhteyttä. Tapahtumia on kalenteroitu vuoden loppuun. Kyseinen yrittäjäalue voi vaikuttaa oman tilaisuutensa sisältöön, kuten Haukiputaalla on tehty, Rautiainen sanoo.

Haukiputaan keskustan houkuttelevuutta pohditaan esimerkiksi asumiseen tarkoitetun kaavoituksen ja rakentamisen perusteella. Esille puheenvuoroissa nousee myös yrittäjien mahdollinen yhteistyö toimitilojen markkinointiin liittyen.

Tämä tapahtuma järjestetään poikkeuksellisesti aamiaistilaisuutena lounas-kahvila Nyymannissa, 23. kesäkuuta kello 8–10. Jos kokoontumisrajoitukset kiristyvät, tapahtuma muutetaan webinaariksi.

Myöhemmin tänä vuonna keskustellaan muun muassa Oulun keskustan, Raksilan, Kaakkurin ja Kiimingin tilanteesta.

Ilmoittautumisen yhteydessä voi kirjoittaa ennakkokysymyksiä tai aiheita kaupungin edustajille.

Tulevat yritysillat:

  • Haukipudas 23.6.
  • Ylikiiminki-Kiiminki 25.8.
  • Oritkari-Limingantulli 22.9.
  • Kaakkuri-Oulunsalo 20.10.
  • Keskusta ja Raksila 17.11.