Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun seudun elinkeinokatsaus julki

Julkaistu 08.06.2012

Työvoiman kasvu on Oulun alueella tällä hetkellä se kova juttu. Tänään julkistetusta Oulun seudun elinkeinokatsauksesta (1|2012 8.6.2012) ilmenee, että työvoimassa odotetaan 22% kasvua, kun koko maassa odotetaan 3% laskua, eli ero 25 prosenttiyksikköä. Toinen mielenkiintoinen tulos katsauksessa on, että kotitalouspalveluiden ala on ollut viime vuosina yksi Oulun seudun nopeimmin kasvaneista toimialoista, eikä taantuma ole juuri vaikuttanut sen liikevaihdon kehitykseen.

Oulun seudun elinkeinokatsauksen 1/2012 mukaan Oulun seudun yritysten liikevaihto kasvoi vuoden takaiseen verrattuna teollisuutta lukuun ottamatta kaikilla päätoimialoilla vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kasvu oli voimakkainta liike-elämän palveluiden alalla, jossa liikevaihto kasvoi 8 % edellisvuodesta. Kasvu oli vahvaa myös rakentamisen alalla sekä majoitus- ja ravitsemisalalla.

Oulun seudun yritysten yhteenlaskettu liikevaihto pysyi ennallaan vuoden 2011 kolmen ensimmäisen neljänneksen ajan, mutta kääntyi loivaan kasvuun vuoden lopussa. Vuoden takaiseen verrattuna liikevaihto kasvoi Oulun seudulla vajaat 2 % vuoden viimeisellä neljänneksellä. Oulun seudulla liikevaihdon kehitys on ollut taantuman jälkeen heikompaa kuin valtakunnallisesti.

Oulun seudun suhdannekehityksen taustalla vaikuttaa toimialarakenne, jossa palveluiden osuus on suuri, mutta elektroniikan valmistukseen painottuva teollisuus siihen liittyvine palveluineen hallitsee suhdannevaihteluita. Tämä on näkynyt selvästi seudun taantuman jälkeisessä kehityksessä. Yritysten yhteenlaskettu palkkasumma kasvoi 3 % edellisvuodesta vuoden lopussa. Nopeinta kasvu oli majoitus- ja ravitsemisalalla sekä rakentamisessa. Yritysten palkkasumma supistui vuoden takaisesta teollisuudessa ja rahoituksessa.

Liikevaihdon kasvua on hidastanut Oulun seudulla viennin heikko kehitys. Viennin trendi laski vuoden 2011 alkupuolella, mutta kääntyi kasvuun vuoden jälkipuoliskolla. Oulun seudun yritysten liikevaihto oli viime vuoden lopussa 4 % alle vuoden 2007 tason ja 12 % alle vuoden 2008 huipputason. Koko maassa liikevaihto on kasvanut 3 % viiden vuoden takaisesta. Oulun seudun vienti oli vuoden lopussa neljänneksen alemmalla tasolla kuin vuonna 2007 ja lähes kolmanneksen alle vuoden 2008 huipputason.

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä henkilöstömäärä kasvoi 2 % edellisvuoteen verrattuna. Oulun seudun yritysten ja muiden yhteisöjen henkilöstömäärän kasvu pysähtyi vuoden 2011 alussa, ja seudun henkilöstömäärä on sen jälkeen pysynyt samalla tasolla. Henkilöstömäärä oli seudulla 2 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2007, mutta oli edelleen 2 % alle vuoden 2008 huipputason. Koko maan työllisyys on alle viiden vuoden takaisen tason. Oulun seudun henkilöstömäärän vaihtelut ovat olleet koko maan työllisyyden vaihteluita selvästi voimakkaampia.

Työikäisen väestön muutos ja työvoiman riittävyys Oulun seudulla

Työikäisen väestön määrän kasvun ennakoidaan hidastuvan Oulun seudulla. Tosin kasvu on omaa luokkaansa, sillä Oulun seudulla työikäisen väestön odotetaan kasvavan 22 %, kun kokomaassa odotetaan 3 % laskua. Toisin kuin muualla maassa, Oulun seudun väestön ei odoteta kääntyvän laskuun. Työmarkkinoille tulevat ikäluokat ovat korkeammin koulutettuja kuin eläkkeelle siirtyvät. Oulun seudun odotukset ovat silti korkealla, sillä viime vuoden viimeisellä neljänneksellä henkilöstömäärä kasvoi 2 % edellisvuoteen verrattuna.

Oulun seudun elinkeinokatsaus

Oulun seudun elinkeinokatsauksessa kuvataan ja analysoidaan Oulun seudun aluetaloutta ja yritystoimintaa tuoreita, luotettavia ja havainnollisia indikaattoreita käyttäen. Katsauksen julkaisee Business Oulu ja toimittaa Kaupunkitutkimus TA Oy. Katsaus ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Liite:
Oulun seudun elinkeinokatsaus 1/2012

Lisätiedot:

Aarne Kultalahti, Innovaatiopäällikkö, BusinessOulu +358 44 703 1239, aarne.kultalahti@businessoulu.com
Seppo Laakso, toimitusjohtaja, tutkija, Kaupunkitutkimus TA Oy, +358 500 970 082, seppo.laakso@kaupunkitutkimusta.fi
Kaisa Korhonen, asiantuntija, ennakointi, BusinessOulu, +358 50 577 6412, kaisa.korhonen@businessoulu.com