BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun Puistopiknikit palaavat kesäkuussa

Julkaistu 30.05.2018

Oulun Puistopiknikit palaavat ihastuttamaan kaupunkikuvaa 17. kesäkuuta lähtien. Tänä vuonna sunnuntaisten piknikien näyttämönä toimii uusittu Hollihaan puisto.

Aluepiknikit järjestetään neljänä lauantaina Oulun kaupunginosissa. Paikkoina ovat viime vuodelta tutut Kiimingin Syke-talon piha sekä Oulunsalon kotiseutumuseo ympäristöineen. Uusina paikkoina mukaan tulevat Haukiputaan toimintapuisto sekä Äimäraution siirtolapuutarha. Tarjolla on yhteensä 13 eri tapahtumaa.

Tämän vuoden esiintyjähaussa yli 100 esiintyjäehdokasta tarjosi ohjelmaansa puistopiknikeihin. Suurin osa ehdotuksista oli laajasti musiikin eri osa-alueilta, mutta mukana oli ilahduttavasti myös muiden alojen edustajia.

Puistopiknik-tapahtumat ovat noin kahden tunnin mittaisia, ja mukaan voi ottaa omat eväät sekä tietysti pyllynaluset. Viimeinen Puistopiknik nautitaan 12. elokuuta.

Oulun kaupunki järjestää tapahtumasarjan tänä kesänä jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa samassa tapahtumapaikassa Hollihaassa toimii myös Veeran Verstaan Kaaos-lava.

”Halusimme tänä vuonna tuoda tutuksi upeasti uusittua Hollihaan puistoa kaikille avoimien kaupunkitapahtumien avulla. Puistopiknikien ja Kaaos-lavan yhteistyöllä pystytään tarjoamaan matalan kynnyksen esiintymispaikka ja ohjelmaa pitkin viikkoa koko kesän ajan”, toteaa tuottaja Jarkko Halunen.

Pakkaa siis eväät mukaasi ja tule nauttimaan!
Tapahtumiin on vapaa pääsy.
Säävaraus!

Lisätiedot:

Jarkko Halunen
044 703 8274
jarkko.halunen@businessoulu.com

Janita Jämsén
050 361 7924
janita.jamsen@businessoulu.com

www.ouka.fi/puistopiknikit

https://www.facebook.com/oulunpuistopiknikit/

Ohjelma:

SU 17.6. HOLLIHAAN PUISTO
Outolintu
Johannes Pohjanoja

SU 1.7. HOLLIHAAN PUISTO
Dimi Salo Trio

LA 7.7. OULUNSALON KOTISEUTUMUSEO
Otra

SU 8.7. HOLLIHAAN PUISTO
The Triplet
Varjakka String Band

LA 14.7. ÄIMÄRAUTION SIIRTOLAPUUTARHA
Tiina Kaikkonen Trio

SU 15.7. HOLLIHAAN PUISTO
Oulun Työväen Eläkeläiset r:yn 3 lauluryhmää

SU 22.7. HOLLIHAAN PUISTO
HietaKettu
La Liberté

SU 29.7. HOLLIHAAN PUISTO
Emilia Aarnio Duo
Yoga Feenix: puistojoogaa

LA 4.8. HAUKIPUTAAN TOIMINTAPUISTO
Spaz Caroon

SU 5.8. HOLLIHAAN PUISTO
Orivesi All Stars

LA 11.8. KIIMINGIN SYKE-TALON PIHA
Rommakko
En Ala -äijäbaletti, Kanerva-lauluryhmä ja Kopeekka-teatteri

SU 12.8. HOLLIHAAN PUISTO
Doggone Trio
Roster