BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulun kaupunki avaa yksinyrittäjätuen hakemisen 16.4.2020

Julkaistu 15.04.2020

Tukea myönnetään kaupungille myönnettyjen määrärahojen puitteissa hakemusten saapumisjärjestyksessä. Tuki on haettavissa 30.9.2020 saakka.

Oulun kaupunki avaa yksinyrittäjien tukeen liittyvän haun torstaina 16.4.2020 klo 9.00. Haettava tuki on 2000 euron suuruinen kertakorvaus yksinyrittäjän yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin. Haettavana on yhteensä 2,72 miljoonaa euroa. Tukea myönnetään kaupungille myönnettyjen määrärahojen puitteissa hakemusten saapumisjärjestyksessä. Yksinyrittäjän yrityksen kotikunnan tulee olla Oulu. Tukea voi hakea 30.9.2020 saakka.

Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa, Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa. Yrittäjä on päätoiminen, jos hän on YEL-rekisterissä tai voi esittää vähintään 20 000 euron vuosittaisen yrittäjätulon tai laskutuksen. Tuki ei ole riippuvainen toiminnan oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta.

Tuen ehtona on, että yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi 16.3.2020 jälkeen ja että yksinyrittäjällä katsotaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan.

Taloudellisen tilanteen tulkitaan heikentyneen, mikäli yrityksen myyntituotot ovat laskeneet yli 30 prosenttia kulujen pysyttyä lähdes samalla tasolla. Kannattavaan toimintaan arvioidaan olevan edellytykset, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai ennakkoveroilmoitukseen perustuen. Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.–31.8.2020.

Yksinyrittäjä ei saa olla ollut taloudellisissa vaikeuksissa edeltävän 12 kuukauden aikana ennen 16.3.2020. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Verohallinnon hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Verovelkasuunnitelma pitää olla tehtynä ennen tukihakemuksen lähettämistä.

Ohjeet hakemusta varten:

Hakua varten täytetään hakulomake, jossa on seuraavat tiedot:
• Hakijan perustiedot
• Toiminnan kuvaus
• Hakijan aiemmin saamat de minimis -tuet kuluvan vuoden ja kahden edellisen verovuoden ajalta
• Suunnitelma toiminnan vakauttamiseksi ja esitys saatavan tuen käyttämisestä

Hakemukseen jätettävät liitteet:
• Yksi seuraavista: tilinpäätös 2019 / viimeisin tilinpäätös, veroilmoitus 2019 / viimeisin veroilmoitus
• Jäljennökset kirjanpidosta ja/tai tiliotteista vuoden 2020 myynnin ja kustannusten kehittymisen todentamiseksi
• Verovelkatodistus

Yrittäjän täytyy hakiessaan vakuuttaa, että tiedot ovat oikeita. Jos yrittäjä tekee kirjanpidon itse, tietojen ei tarvitse olla kirjanpitäjän oikeaksi todistamia, mutta yrittäjän tulee vakuuttaa, että ne ovat oikeita.

Hakemukset osoitetaan Oulun kaupungin kirjaamoon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@ouka.fi tai postitse osoitteeseen PL 71, 90015 Oulun kaupunki. Hakemuksen tunnisteeksi tulee laittaa ”Yksinyrittäjän tukihakemus”. Suosittelemme hakijoita jättämään hakemuksen sähköisesti. Ennen hakuajan avautumista saapuneita hakemuksia ei käsitellä.

Hakulomake ja tarkemmat hakuohjeet löytyvät osoitteesta: www.businessoulu.com

Lisätietoja:

Jarmo Lauronen, palvelupäällikkö, BusinessOulun yrityspalvelut, 044 703 1307, jarmo.lauronen@businessoulu.com
Olli Löytynoja, asiakkuuspäällikkö, BusinessOulun asiakkuudet, 0400 340 028, olli.loytynoja@businessoulu.com
Juha Ala-Mursula, johtaja, BusinessOulu, 040 559 7020, juha.ala-mursula@businessoulu.com