Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oululaiset tutustuivat kaivostoimintaan Norrbottenissa

Julkaistu 07.09.2022

BusinessOulu teki yhdessä Oulun yliopiston Oulu Mining Schoolin, Mining Finland -yhdistyksen sekä muutamien oululaisten yritysten kanssa tutustumismatkan LKAB:lle Kiirunaan sekä Bolidenille Jällivaaraan 24.–25. elokuuta.

Kiirunassa retkikunta tutustui LKAB:n digikaivokseen nimeltä Konsuln. LKAB testaa uutta teknologiaa kyseisessä kaivoksessa, jossa muun muassa testataan uusia akkukäyttöisiä työkoneita. Kaivoksesta on tehty myös digitaalinen kaksonen, minkä lisäksi siellä on käytössä uusi paikannusjärjestelmä. Se seuraa ihmisten ja koneiden työskentelyä reaaliajassa, jotta vaaratilanteen syntyessä saadaan työntekijöille hälytys ilman viiveitä. Uutta teknologiaa kehitellään nyt Kiirunan kaivoksen seuraavaa 2000 metrin syvyistä louhintatasoa odotellessa. LKAB:lle ehdotetaan vastavierailua Ouluun, jotta sen edustajat saisivat tutustua Oulu Mining Schoolin toimintaan.

Jällivaarassa oululaisseurueen otti vastaan Bolidenin kaivosjohtaja Patrik Gillerstedt. Ryhmä teki kolmen tunnin kierroksen Bolidenin avolouhoksessa. Kiertokäynnin yhteydessä Gillerstedt kertoi uusista haasteista koskien kierrätysveden padon vahvistamista, rautatien siirtämistä ja pölyongelmia sekä kuulumisia kaivoksen laajenemisesta ja uusista kaivoksista. Lisäksi Boliden saa ensi vuoden puolella Komatsulta tilaamansa sähkökäyttöiset lastausajoneuvot, jotka pystyvät kuljettamaan kiviainesta myös autonomisesti.

"Yksi mukana olleista yrityksistämme kävi heti seuraavana päivänä myyntineuvotteluja Bolidenin kanssa, joten matkamme oli kaikin puolin onnistunut", kertoo BusinessOulun Jukka Olli.

Lisätietoja:
Jukka Olli
asiantuntija, vientipalvelut – Ruotsi ja Norja
050 563 4954
jukka.olli@businessoulu.com