Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oululainen SEP Solutions valittu mukaan EUREKA InnoVest Venture Forumiin

Julkaistu 24.04.2017

Oululainen SEP Solutions on yksi kolmestakymmenestä mukaan valitusta yrityksestä, jotka osallistuvat toukokuussa Barcelonassa järjestettävään EUREKA InnoVest Venture Forumiin.

EUREKA InnoVest -ohjelman puitteissa kaikilla osallistuvilla yrityksillä on ollut mahdollisuus hyvin konkreettisin keinoin parantaa omaa investointivalmiuttaan osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, valmennusakatemioihin, sparrauksiin ja webinaareihin. Ohjelma huipentuu 19.5. Barcelonassa järjestettävään Venture Forumiin, jossa finaaliin valitut 30 yritystä pääsevät pitchaamaan omaa sektoriaan edustaville pääomasijoittajille ja businessenkeleille saaden samalla mahdollisuuden myös verkottua sekä muiden yritysten että eri alojen asiantuntijoiden kanssa tässä ainutlaatuisessa kansainvälisessä sijoitusmatchmaking -tilaisuudessa.

Kaikkien EUREKA InnoVest -ohjelmaan osallistuneiden yritysten joukosta kansainvälinen jury valitsi yritykset finaaliin mm. liiketoimintapotentiaalin, kilpailijoista erottuvuuden ja sijoittaja- ja partnerikiinnostavuuden perusteella.

”Tämä on aivan huikea tunnustus sille, että olemme osanneet hioa strategiaamme ja kirkastaa viestiämme sellaiseksi, että yrityksemme kiinnostaa kansainvälisiä pääomasijoittajia ja enkeleitä”, sanoo Satu Niemelä, SEP Solutionsin toinen perustaja ja operatiivinen johtaja, joka edustaa yritystä Barcelonassa toukokuussa. ”Suunnitelmissamme on paljon muutakin kuin laitemyyntiä - jolla yksistään on hyvät edellytykset kannattavaan liiketoimintaan – mutta etenemme kuitenkin maltillisesti askel kerrallaan. Mukaan mahdollisesti lähtevä sijoittaja mahdollistaisi nopeamman vauhdin, ja toiminnan ulottamisen useammalle lupaavalle vertikaalille”, hän lisää.

EUREKA InnoVest Venture Forum järjestetään 19.5 Barcelonassa, Espanjassa. Lisätietoja tapahtumasta, ja lista kolmestakymmenestä finaaliin valitusta yrityksestä: http://www.e-unlimited.com/events/view.aspx?events_pages_id=7938

Lisätietoja:

Satu Niemelä, SEP Solutionsin toinen perustaja ja operatiivinen johtaja, p. 040 5363486, satu.niemela@sepsolutions.fi