Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Oulu julkaisee avoimen tietokannan startup-ekosysteemille

Julkaistu 15.09.2022

Oululaisten startup-yritysten yhteenlaskettu arvo on nykyisellään jo 3,2 miljardia euroa. Yhdessä ne keräsivät 115 miljoonaa euroa uutta rahoitusta vuonna 2021. Ajantasaisten startup-tietojen ja -investointien kartoittamiseksi ja ylläpitämiseksi jatkossa Oulu julkaisee Dealroom-alustalla ekosysteemiä koskevan verkkotietokannan 15. syyskuuta.

Oulun Dealroom-tietokanta sisältää tietoja startupeista, uusista innovaatioista, sijoittajista, rahoituskierroksista ja monista muista Oulun seudun yritystoimintoja koskevista asioista.

Uusi tietokanta tarjoaa tähän asti yksityiskohtaisimman kuvan Oulun startup-yhteisöstä, minkä lisäksi se on jatkuva yhteistyöhanke. Kaikki startupit, sijoittajat ja muut ekosysteemin sidosryhmät voivat lisätä tietokantaan tietoja yrityksistään ja organisaatioistaan sekä muokata profiilejaan tarpeen mukaan jakaen siten avoimesti saatavilla olevaa, reaaliaikaista tietoa yhteisöstä.

Entistä tarkemman teknologia-alaa sekä investointeja koskevan tiedon jakelu ja läpinäkyvä saatavuus kehittää paikallisen ekosysteemin yhtenäisyyttä ja parantaa entisestään Oulun seudun kansainvälistä näkyvyyttä yhä lupaavampana teknologian ja innovaatioiden keskittymänä sekä sijoituskohteena.

Oulun startup-ekostysteemiä koskeva tietokanta löytyy tästä verkko-osoitteesta: https://oulu.dealroom.co/

Lisätietoja:
Viera Karam
Asiantuntija, yritysneuvonta
BusinessOulu
p. 040 674 7862
viera.karam@businessoulu.com