Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Optomed Oy valittu maailmanpankin projektin rahoituksen saajaksi

Julkaistu 30.01.2017

Oululainen ja maailman nopeimmin alallaan kasvava silmänpohjakameroita valmistava Optomed Oy, ilmoitti tänään päässeensä TechEmerge rahoitusohjelman finaaliin. TechEmerge on ensimmäinen laatuaan oleva Maailmanpankin aloite, joka on tarkoitettu eri puolilla maailmaa oleville teknologiayrityksille, jotka etsivät kasvua kehittyvillä markkinoilla. Ensimmäinen ohjelma lanseerattiin Intian terveydenhuoltoon.

”Olemme Optomedilla erittäin tyytyväisiä, että meidät on valittu 16:n TechEmerge rahoituksen saaneen finalistin joukkoon. 330:n hakijayrityksen joukosta tämä on valtava tunnustus teknologiallemme. Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme kustannustehokkaita, luotettavia ja helppokäyttöisiä silmänpohjan kuvantamisratkaisuja kuvan laadusta tinkimättä. TechEmergin rahoitus tukee pilottiprojektiamme Intiassa, ja arvostamme todella IFC:n päätöstä valita meidät projektin loppufinalisteihin. Myös Tekesin tuki projektin aikana on ollut tärkeä,” sanoo Kristo Kivilaakso, Optomedin myynti- ja markkinointijohtaja.

”IFC:n TechEmerge rahoituksella mahdollistamme Optomedin innovatiivisten tuotteiden tuonnin Intian markkinoille maineikkaiden Eye-Q sairaaloiden kautta. Pilotti auttaa meitä ymmärtämään miten tuotteemme sopivat keskisegmentin klinikoille Intian keskisuurissa kaupungeissa ja samalla vahvistaa Optomedin teknologian asemaa Intiassa,” Udaya Malla, Intian maajohtaja jatkaa.

“Eye-Q sairaaloiden puolesta haluaisin onnitella Optomedia edullisen ja todella kannettavan Smartscope FA kameran markkinoilletuomisesta. Demosessioiden aikana otetut kuvat olivat erinomaisia. Tämä täyttää osaltaan tavoitteemme tarjota edullista ja laadukasta näönhoitoa Intian keskisuurissa kaupungeissa. Käynnissä oleva pilotti Optomedin kanssa auttaa lääkäreitä uskomaan kameraan ja vahvistaa myös Smartscope FA moduulin kliinistä hyötyä todellisessa käyttöympäristössä,” sanoo lääkäri Deependra V. Singh, Eye-Q Super Speciality sairaalasta.

Optomed Oy
Optomed Oy on innovatiivinen, suomalainen korkean teknologian yritys, joka on erikoistunut digitaalisten kuvantamislaitteiden valmistukseen. Optomed valmistaa ja myy ainutlaatuisia lääketieteen kuvantamisen välineitä ja ratkaisuja, jotka tarjoavat silmänpohjan ja silmän pinnan kuvantamisen yhdellä kannettavalla laitteella. Optomedin päätuote on Smartscope® PRO, digitaalinen, kannettava silmänpohjakamera erilaisten silmätautien, kuten diabeettisen retinopatian, glaukooman ja silmänpohjan ikärappeuman, seulontaan ja diagnosointiin. Smartscope kameran kuvanlaatu täyttää kansainvälisen ISO 10940 standardin vaatimukset. Smartscope tuotteet ovat käytössä mm. yksityisillä klinikoilla, julkisissa sairaaloissa ja hyväntekeväisyysorganisaatioissa maailmanlaajuisesti. Tuotteet on rekisteröity ja niitä markkinoidaan kaikilla suurimmilla markkinoilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Kiinassa, Venäjällä, Japanissa, Koreassa, Intiassa ja Brasiliassa. Lisätietoa: www.optomed.com.

Eye-Q Super Speciality Eye Hospitals
Eye-Q on erikoissilmäsairaaloiden ketju, joka on sitoutunut tarjoamaan korkealuokkaisia ja edullisia näönhuollon palveluja eri puolilla Intiaa. Eye-Q on ISO 9001-2000 rekisteröity organisaatio, ja se on saanut pääomarahoitusta SONG Investment Advisorilta, Helion Venture Partnereilta, Nexus Venture Partnereilta ja IFC:ltä. Erikoissilmäsairaalat tarjoavat kattavan valikoiman lääketieteellisiä, kirurgisia ja optisia näönhuollon palveluita (kaihi-, taitto-, verkkokalvo- ja glaukoomapalvelut, lasten okuloplastinen kirurgia ja apuvälinepalvelut) kaikenikäisille potilaille ennaltaehkäisevien, korjaavien ja huippuluokan toimenpiteiden avulla. Lisätietoa: https://www.eyeqindia.com.

International Finance Corporation (IFC)
Maailmanpankkiryhmän jäsen IFC on laajin globaali kehitysinstituutio, joka tukee yksityissektorin kehitystä kehittyvillä markkinoilla. Työskentelemme 2000 yrityksen kanssa maailmanlaajuisesti ja käytämme kuuden vuosikymmenen kokemusta luodaksemme mahdollisuuksia siellä missä niitä tarvitaan eniten. Tilikaudella 2016 IFC:n pitkän aikavälin investoinnit kehitysmaissa nousivat lähes $19 miljardiin edesauttaen yksityisen sektorin työtä äärimmäisen köyhyyden poistamiseksi. IFC:n riskipääomaryhmä investoi teknologiavetoisiin, korkean potentiaalin kasvuyrityksiin, jotka toimivat kehittyvillä markkinoilla. Lisäksi investointeja tehdään enenevässä määrin myös amerikkalaisiin ja eurooppalaisiin yrityksiin, joiden liiketoimintaratkaisut suuntautuvat erityisesti kehittyville markkinoille. Lisätietoa: www.ifc.org. Lisätietoa TechEmerge projektista: www.techemerge.org.

Suomen Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) rahoittaa TechEmerge –ohjelmaa. Innovaatiorahoituskeskus Tekes on TEM:n valtuuttamana kannustanut suomalaisia yrityksiä osallistumaan TechEmerge –ohjelmaan, joka on tarjonnut ohjelmaan hakeutuneille yrityksille suorat kontaktit merkittävään joukkoon potentiaalisia intialaisia asiakkaita.

Lisätietoa TechEmerge-ohjelmasta:

Auli Pere
Johtava asiantuntija, Terveys ja hyvinvointi
Innovaatiorahoituskeskus Tekes
Puh. +358 50 557 7799
Email: auli.pere@tekes.fi

Lisätietoa:
Kristo Kivilaakso
Myynti- ja markkinointijohtaja
Optomed Oy
Puh. +358 40 554 5253
Email: kristo.kivilaakso@optomed.com