Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Nokia rakennuttaa uudet toimitilat Ouluun

Julkaistu 03.12.2021

Nokia on saanut päätökseen neuvottelut Oulun kaupungin sekä rahoituskumppanin kanssa uusien toimitilojen rakentamisesta Ouluun Linnanmaalle. Toimitilat kattavat tuotekehitys-, toimisto- ja tuotantotiloja ja niiden on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana. Uusissa toimitiloissa yhdistyvät korkea teknologia ja kestävä kehitys, ja niiden suunnittelussa huomioidaan tulevaisuuden joustavat työskentelytavat.

Nokian tarpeisiin räätälöidyt toimitilat rakennuttaa Nokian valitsema rahoituskumppani ja Nokia on sitoutunut vuokraamaan toimitilat rahoituskumppanilta niiden valmistumisen jälkeen. Neuvottelut urakoitsijakumppaneiden kanssa ovat parhaillaan käynnissä. Toimitilojen rakennustöiden arvioidaan käynnistyvän kesällä 2022, kun Oulun kaupunki on saanut päätökseen yhteisesti sovitut tietyöt alueella. Rakennusvaiheen on arvioitu kestävän kokonaisuudessaan noin kolme vuotta ja Nokian tavoitteena on muuttaa uusiin toimitiloihin vaiheittain vuoden 2025 aikana.

Erja Sankari, Nokian Oulun yksiköstä ja mobiiliverkkojen globaaleista toimitusketjuista vastaava johtaja, sanoi: ”Suomi on Nokialle tärkeä tutkimus- ja tuotekehitysmaa ja palkkaamme tälläkin hetkellä lisää T&K-osaajia Ouluun, Tampereelle ja Espooseen. Pysyäksemme edelläkävijöinä myös tulevaisuudessa tarvitsemme Ouluun toimitilat, jotka yhdistävät huipputeknologian ja tulevaisuuden joustavat työskentelytavat. Uusi kotimme Linnanmaalla tulee olemaan käyntikortti toimivuudelle, skaalautuvuudelle ja kestävälle kehitykselle, samalla kun se tarjoaa modernin alustan kohtaamisille ja uuden kehittämiselle.”

Päivi Laajala, Oulun kaupunginjohtaja, sanoi: “Tämä on erittäin hieno päivä Oululle ja koko Pohjois-Suomelle. Nokialla on Oulussa merkittävä rooli ja tällä päätöksellä on positiivinen vaikutus koko alueen elinkeinoelämään ja paikalliseen yritysekosysteemiin. On tärkeää, että alueella on toimiva ekosysteemi, johon kuuluu erilaisia toimijoita sekä Nokian kaltaisia veturiyrityksiä. Näin varmistetaan, että täältä saadaan vientivalteiksi uusia innovaatioita ja kasvu-alueita.”

Nokia työllistää Suomessa yli 6 000 henkilöä Espoossa, Oulussa ja Tampereella. Nokia on palkannut Suomeen vuosina 2018–2020 noin 1 200 työntekijää vakituisiin työsuhteisiin. Vuoden 2021 aikana Nokia on palkannut lähes 500 työntekijää suurimmaksi osaksi erityisasiantuntemusta vaativiin tuotekehitystehtäviin.

Lisätietoja:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com