BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Nallikarille tunnustuksia hyvänä kohteena

Julkaistu 01.06.2018

Nallikarin matkailualue on saanut kesän kynnyksellä positiivista huomiota osakseen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Työ Nallikarissa jatkuu alueen kehittämiseksi yhä parempaan suuntaan.

Kuva: Nallikari Lomakylän kahden hengen Messi-kesämökit ovat käytettävissä toukokuusta lokakuuhun.

Lento- ja hotellihakukone momondo.fi on valinnut viisi suosikkiaan Suomen kauneimmista uimarannoista, jonne kannattaa suunnata nauttimaan kotimaan kesästä. Näiden joukossa on myös Nallikarin matkailualue Oulussa.

Momondo perusteli Nallikarin valintaa yhdeksi suosikeistaan näin: ”Yksi suosikkirannoistamme löytyy Oulun Nallikarista. Nallikarin matkailualue sijaitsee Oulun Hietasaaressa, vain kivenheiton päässä keskustasta, ja sen kilometrin pituinen uimaranta on vetänyt auringonpalvojia ja uimareita puoleensa jo 1930-luvulta lähtien.”

”Aivan uimarannan vieressä sijaitsevan Nallikarin Lomakylän alueella on runsaasti palveluja sekä majoituskohteita aina huviloista mökkimajoitukseen. Leirintäalueelle voit saapua kätevästi omalla autolla”, Momondo jatkaa.

Omalla autolla liikkumisen lisäksi Nallikarin rantaelämästä pääsee näppärästi nauttimaan toki myös pyöräillen tai vaikkapa rullaluistimilla hiekkarantaa halkovan, hyväkuntoisen pyörätien ansiosta.

https://www.momondo.fi/discover/artikkeli/suosikkirannat-suomessa

TripAdvisor: Erinomainen kohde 2018

Kansainvälinen matkailusivusto TripAdvisor on puolestaan myöntänyt Nallikari Lomakylälle Erinomainen kohde 2018 -kunniamaininnan, joka perustuu jatkuviin hyviin asiakasarviointeihin heidän nettisivuillaan:

“We're pleased to announce that Nallikari Holiday Village has been recognized with a 2018 Certificate of Excellence, based on the consistently great reviews you've earned on the world's largest travel site”, TripAdvisorista todetaan.

Nallikari Lomakylä jatkaa kehitystyötään

Nallikari Lomakylään on kuluvan vuoden aikana hankittu lisää kesämökkejä. Nämä mökit täydentävät huviloiden, lomamökkien ja mökkien ohella tarjontaa kesäkaudella. Kesämökit ovat kahden hengen perusmökkejä, joiden varaajalla on käytössään lisäksi leirintäalueen huoltorakennukset.

”Odotamme vilkasta kesää ja nyt majoituksen palvelutarjontamme on hyvä: voimme tarjota osittain uudistettujen leirintäalueen palvelujen lisäksi myös usean eri tason sisämajoitustiloja kesäkäyttöisistä uusista mökeistä aina tasokkaisiin huviloihin saakka. Ja kaikki upealla paikalla puistomaisessa ympäristössä lähellä merenrantaa ja kaupungin palveluja”, toteaa Nallikari Seaside Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Walter.

”Saimme alkuvuodesta Green Key –sertifikaatin, jonka puitteissa jatkamme kehitystyötä ympäristöarvoja huomioiden ja samoin uutena tunnustuksena saamme kiinnittää seinään Vankkurihymiön merkiksi siitä, että alueemme on hyvin hoidettu ja turvallisuus yms. asiat ovat hoidossa”, Walter jatkaa.

Lisätietoja:

Sirpa Walter
toimitusjohtaja
Nallikari Seaside Oy, p. 044 703 1327