Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Mitä tapahtuu EtäAsemalla? Pikakatsaus toimintoihin

Julkaistu 16.05.2023

Hanketoiminnalla luodaan syvyyttä Työllisyyspalveluiden palvelutarjontaan, sanovat BusinessOulussa työskentelevät Essi Huusko ja Olli Haapalahti.

BusinessOulun Työllisyyspalveluiden EtäAsema-hankkeessa tuetaan Oulun seudun työnhakija-asiakkaiden ja työttömyysuhan alla olevien sekä kolmannen sektorin toimijoiden digitaalisten taitojen oppimista.

ESR-rahoitteisessa (80 %) hankkeessa jatkokehitetään BusinessOulun aiemmissa ESR-hankkeissa aloitettuja palveluita, kuten Diginikkarit-työkokeilua, ProNikkarit-palkkatukityötä ja Fab Lab -työpajoja.

– Hankkeen resurssit mahdollistavat digitaitojen kehittämispalveluita sellaisille kohderyhmille, joille ei muuten välttämättä olisi tarjolla matalan kynnyksen oppimismahdollisuutta. Digioppimisen välillisenä tavoitteena on parantaa hankkeen toimintaan osallistuvien arjen sujuvuutta, edistää työllistymismahdollisuuksia ja tarjota mahdollisuus selvittää olisiko ICT-ala se oikea, sanoo projektipäällikkö Olli Haapalahti.

– Toisaalta hankkeessa tarjotaan työnhakijoille mahdollisuutta syventää esimerkiksi koodaustaitojaan, jolloin tavoitteena on asiakkaan työllistyminen tai opintoihin poluttuminen jo hankkeen toimintaan osallistumisen aikana.

Hankkeessa on luotu uusi Opastus sähköiseen työnhakuun -palvelu, jossa työnhakijat ja työttömyysuhan alla oppivat käyttämään sähköisen työnhaun kanavia, kuten Hakosaloa ja Työmarkkinatoria.

Valmennuksissa opitaan myös erilaisten etäratkaisuiden käyttöä, mikä mahdollistaa esimerkiksi verkossa järjestettäviin rekrytointitilaisuuksiin tai työhaastatteluihin osallistumisen.

– Parasta valmennuksissa on ollut asiakkaiden aito kiinnostus parantaa työnhakutaitojaan. Osalle osallistujista puutteet sähköinen työnhaun taidoissa on ollut esteenä aktiiviselle työnhaulle, mutta henkilökohtaisen valmennuksen ja ohjauksen myötä he ovat silminnähden aktivoituneet ja innostuneet uusista mahdollisuuksista löytää itselleen sopiva työ. Sähköisen työnhaun taidot helpottavat asiakkaita myös mahdollisen työnhakuvelvollisuuden täyttämisessä, Haapalahti kertoo.

Työpajat houkuttelevat kuntalaisiakin

Hankkeen digitaalisten taitojen oppimista tukeviin toimenpiteisiin on toukokuuhun 2023 mennessä osallistunut noin 180 henkilöä. Erityisen suosittu on ollut Diginikkarit-työkokeilu, jossa työnhakija-asiakkaat ovat päässeet tutustumaan ICT-alan työ- ja opiskelumahdollisuuksiin, opetelleet koodausta ryhmätoiminnassa ja etätyönä sekä tutustuneet digitaalisen suunnittelun ja valmistuksen menetelmiin.

Työkokeiluun osallistuneista työnhakijoista osa on löytänyt työpaikan jo työkokeilun aikana. Suurimmalla osalla osallistujista työkokeilujakso on herättänyt halun hakea alan opintoihin, jatkaa keskenjääneitä opintoja tai hakea työvoimapoliittisiin koulutuksiin.

Hankkeen lyhytaikaisissa toimenpiteissä, kuten yleisissä Fab Lab -työpajoissa ja Seuraava Asema on BusinessAsema -tilaisuuksissa, on ollut noin 560 osallistujaa. BusinessAseman tunnettuus digitaalisen osaamisen kehittämispaikkana on hankkeen toiminnan myötä lisääntynyt.

Erilaiset työpajat ovat houkutelleet BusinessAseman Digipajalle niin työnhakijoita kuin muita kuntalaisia.

– Fab Lab -työpajoissa osallistujat ovat päässeet tutustumaan digitaaliseen suunnitteluun ja valmistukseen eri laitteiden parissa. Osallistujat ovat kokeneet työpajan hyödylliseksi, rohkaistuneet kokeilemaan uusia ohjelmia ja laitteita sekä saaneet onnistumisen kokemuksia oppiessaan uutta, mainitsee ohjaaja Essi Huusko.

Hanke jatkuu syksyyn 2023 asti. Jos kiinnostuit hankkeen toimenpiteisiin osallistumisesta. Lisätietoja löytyy BusinessAseman tapahtumakalenterista