Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Miljoonan euron potti avautuu syksyllä – Oulun Energia rahoittaa elinympäristöä parantavia innovaatioita valtakunnallisesti

Julkaistu 23.08.2022

Valtakunnallinen Miljöö-innovaatiotuki on syntynyt Oulun Energian halusta ratkoa globaaleja ympäristöhaasteita. Innovaatiotuki on tarkoitettu muun muassa erilaisten energia- ja kiertotalousratkaisujen ja hiilineutraaliutta edistävien hankkeiden tutkimustyöhön ja teknologisten innovaatioiden eteenpäin viemiseksi. Rahoitus avautuu syyskuussa niin yritysten, oppilaitosten kuin yksittäisten tekijöidenkin haettavaksi.

Oulun Energia etsii rahoitettavaksi vihreää kehitystä ja elinympäristömme kestävyyttä parantavia hankkeita. Rahoituskohteiden ehtona on, että ne edistävät joko hiilineutraaliutta, kiertotaloutta, biopohjaisuutta tai keskittyvät älykkäisiin energiaratkaisuihin.

“Oulun Energialla on vahva halu aktiivisesti edistää kestävää kehitystä. Tukemalla ympäristömme kantokykyä parantavia innovaatioita, teknologisia hankkeita ja älykkäitä energiaratkaisuja pystymme konkreettisesti vaikuttamaan tulevien sukupolvien elinolosuhteisiin. Tämä on yhteisöllisyyttä lisäävä konkreettinen panoksemme ilmastonmuutoksen hidastamiseen”, toteaa Oulun Energian toimitusjohtaja Juha Juntunen.

Yksittäisen tuen määrä vaihtelee noin tuhannesta eurosta kymmeniin tuhansiin euroihin. Kohteena voi olla esimerkiksi tutkimus, teknologian kaupallistaminen tai suurempi tuotekehitys- tai innovaatiohanke, kunhan se pohjautuu vihreiden arvojen edistämiseen. Tukea saavien hankkeiden edistymistä seurataan säännöllisesti.

”Miljöö-innovaatiotuella voimme tukea sellaisia kallisarvoisia ideoita, jotka eivät ilman ulkopuolista alkurahoitusta pääsisi ehkä koskaan etenemään”, kertoo Oulun Energian laatu- ja ympäristöjohtaja Tarja Väyrynen.

Syyskuussa 2022 ensimmäisen kerran avautuvaa Miljöö-innovaatiotukea voi hakea mistä päin Suomea tahansa. Jatkossa haku on avoinna kaksi kertaa vuodessa.

”Oulun Energia siirtää miljoonan euron suuruiselle innovaatiotililleen aina vastaavan summan, jonka se sieltä hankkeille myöntää. Tahdomme tällä varmistaa rahoituksen jatkuvuutta”, jatkaa Väyrynen.

Tukipäätökset esikäsittelee viisijäseninen raati, jonka edustajat vaihtuvat kahden vuoden välein. Mukana on kaksi Oulun Energian edustajaa, asiantuntijaedustaja, yritysasiakkaiden edustaja sekä kuluttaja-asiakkaiden edustaja. Raadin esitysten pohjalta lopulliset tukipäätökset tekee Oulun Energian johtoryhmä. Aikaisemmin tukea on myönnetty hankkeille Oulun Energian Ympäristötililtä.

Miljöö-innovaatiotuki:

  • Hakuaika syksyllä 1.9.–31.10. sekä keväällä 1.3.–30.4. vuosittain
  • Hakemukset Oulun Energian nettisivuilla osoitteessa oulunenergia.fi/miljoo
  • Tarkoitettu eri toimialoille valtakunnallisesti
  • Innovaatiotuen teemat: hiilineutraalius, älykkäät energiaratkaisut ja teknologiat, kiertotalous ja biopohjaiset ratkaisut, tuottavuutta ja tehokkuutta edistävät ratkaisut, uudet toimintamallit ja tuotteet, älykäs liikkuminen, digitaalisuus ja tutkimus sekä ympäristön kantokyky ja kestävyys.
  • Tukea voidaan myöntää erilaisiin hankkeisiin ja projekteihin, tutkimustyöhön, lopputyön tekemiseen, tuotekehitykseen, tuotteiden kaupallistamiseen, markkinointiin sekä erillisten hankkeiden omarahoitusosuuksiin.
  • Ehdotukset tuen saajista esittää Oulun Energian koostama ja vaihtuva asiantuntijaraati. Päätökset tuen myöntämisestä tekee Oulun Energian johtoryhmä.


Lisätietoja:

Tarja Väyrynen
laatu- ja ympäristöjohtaja
Oulun Energia
p. 040 556 2434
tarja.vayrynen@oulunenergia.fi