BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Metsokankaalle etsitään alustakehittäjiä

Julkaistu 24.05.2017

Metsokankaalla pidettiin 16.5.2017 kehittämispäivä, jossa Metsokankaan EduLab-alustalla toimivat yritykset kertoivat ratkaisuista, joilla monitoimitalojen ja koulujen turvallisuutta ja viihtyisyyttä kyetään digitaalitekniikalla kehittämään.

Yritysten, opettajien ja oppilaiden on tarkoitus kohdata Metsokankaan kehitysalustalla. Metsokankaan kehityspäivään osallistuikin 19 yritystä, luokanopettajia eri kouluista, rehtoreita, kaksi yliopiston edustajaa ja Oulun kaupungin edustajia.

Kehittämispäivän aikana esiteltiin mm. innovaatiopalveluita, joita yritykset voivat hyödyntää palveluiden kehitystyössä jalostamaan tuotetta tai palvelua, mm. ideasprinteissä, työpajoissa, ja yhteiskehittämällä Patiolla.

Lisäksi erilaisia kouluympäristöön sopivia innovaatioita esittelivät Haltian, Qridi, Qlu, IndoorAtlas, Citynomadi, Sencity –hanke, VTT yhdessä Telian ja Valtavalon kanssa, ja koulun tietotekniikan opettaja kertoi IndoorAtlas sisäpaikannusalustan rakentamiskokemuksista sisällytettynä tietotekniikan opetukseen.

Kehittämispäivässä esitelty Haltianin SnowFox –paikannuspuhelin oli testikäytössä Metsokankaalla, toimien konkreettisena esimerkkinä yritysten ja koulujen yhteistyön mahdollisuuksista.

Myös VTT:n IoT:n ja älykkään valaisun johtavan tutkijan Marko Jurvansuun esittämä älyvalaisukehitys olisi omiaan monialaiselle ja –tasoiselle yhteistyölle.

Innovaatioalustatoiminnan etuja ovat yritysten välinen yhteistyö, yhteiskehittäminen käyttäjien kanssa ja kokemusten jakaminen. Koska Metsokankaalla yritykset kohtaavat myös oppilaita, pääsevät yritykset kehittämään palveluita ja teknologioita tulevaisuuden innovaattoreiden kanssa.

”Metsokankaalla on paljon mahdollisuuksia eri toimialoille. Yritykset ovatkin tervetulleita Metsokankaan kehitysalustalle luomaan yhdessä oppilaiden ja koulujen kanssa tulevaisuuden palveluita ja tuotteita. Odotamme yhteydenottojanne”, projektikoordinaattori Risto Kallio sanoo.

Lisätietoja:
Risto Kallio
projektikoordinaattori
6Aika Avoimet innovaatioalustat
risto.kallio@businessoulu.com
+358 46 9219526

Metsokangas Digidayn esittelymateriaalit