Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Matkanjärjestäjien kiinnostus Oulun seutuun kasvussa

Julkaistu 30.08.2017

Elokuun aikana on Oulun seutua esitelty useille matkanjärjestäjäryhmille niin Euroopasta kuin Aasiastakin. Attractive Oulu Region -hankkeen toteuttamien vierailujen yhteydessä matkanjärjestäjät pääsevät itse kokemaan alueen palveluja ja kohteita.

Attractive Oulu Region -hankkeen järjestämät tutustumisvierailut ovat matkailumarkkinointia konkreettisimmillaan, kun matkanjärjestäjät itse majoittuvat ja osallistuvat aktiivisesti toimintaan matkailukohteissa.

Elokuiset vierailut Saksan, Kiinan ja Japanin matkanjärjestäjille olivat jatkoa hankkeen helmi-maaliskuussa toteuttamille vastaaville visiiteille. Lisäksi Oulun seudun matkailutoimijat osallistuivat kevään aikana messuille ja markkinointitapahtumiin yllä mainituissa kohdemaissa. Seurauksena alueen matkailupalveluntuottajien saamat tarjouspyynnöt ovat lisääntyneet ja ensimmäisiä ryhmiäkin on jo hankkeen toimenpiteiden ansiosta saatu alueelle – vaikka yleensä tähän voi mennä vuosia.

Tutustumismatkojen aikana saadaan matkanjärjestäjiltä palautetta, jonka avulla pystytään jatkossa entistä paremmin suuntamaan palvelutarjontaa kullekin kohdemarkkinalle. Joka maassa on omat markkinointiteemansa. Esimerkiksi Japanissa profiloidutaan vahvasti koulutus- ja asiantuntijavierailujen kohteena. Profiloitumisen ansiosta Oulun seutu erottautuu muista Suomen alueista ja on lyhyessä ajassa nostanut merkittävästä tunnettuuttaan Japanissa, missä on selkeästi kiinnostusta seutua kohtaan.

”Tällä hetkellä japanilaisia kiinnostaa kovasti tuoda alueellemme koululaisryhmiä, joiden ohjelmassa olisi mahdollisuus tutustua paikalliseen kouluun ja nuoriin sekä erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja. Kiinalaiset etsivät esimerkiksi koko perheelle (isovanhemmat, vanhemmat ja lapset) sopivia aktiviteetteja, joissa he voisivat yhdessä tehdä jotakin esimerkiksi käsillään”, selittää Attractive Oulu Region -hankkeen projektipäällikkö Johanna Salmela BusinessOulusta.

”Kiinalaisten vapaa-ajan matkailussa Oulun suurin potentiaali volyymillisesti on Oulun lentoyhteyksien ja hotellikapasiteetin hyödyntämisessä ja yhdistämisessä Lapin matkaan. Keski-Euroopan markkina on taas ihan omanlaisensa; sikäläisiä matkailijoita kiinnostavat esimerkiksi mökkilomat sekä alueen luonto- ja käyntikohteet ja aktiviteetit osana pohjoisen kiertomatkaa”, Salmela kertoo.

”Hankkeellamme on toiminta-aikaa vielä vuosi. Talvella järjestetään lisää matkanjärjestäjävierailuja ja lisäksi osallistutaan edelleen markkinointitapahtumiin kohdemarkkinoilla sekä tietenkin työstetään eteenpäin jo saatuja kontakteja.”

KUVA: Tutustumisvierailujen aikana matkanjärjestäjät pääsevät tutustumaan Oulun seudun luontoon.

Attractive Oulu Region -hankkeen elokuiset matkanjärjestäjävierailut:

Japanin (13.–18.8.) teemana oli koulutusmatkailu eli aikuisten asiantuntijavierailut ja japanilaisten koululaisryhmien matkat. Ohjelmassa oli mm. oppilaitosvierailuja sekä leirikouluohjelmien ja luontoaktiviteettien esittelyä Oulussa, Pudasjärvellä, Syötteellä, Rokua Geoparkissa, Kalajoella ja Hailuodossa. Matkalle osallistui 8 matkanjärjestäjäedustajaa Tokiosta ja Osakasta.

Kiinan (20.–26.8.) teemana olivat leirikoulut ja perhematkat. Ohjelmassa painottuivat koululaisryhmille ja yhdessä matkustaville kiinalaisperheille sopivat ohjelmat, joista esimerkkeinä suurta kiinnostusta herättänyt Turkansaaren uusi lapsille suunnattu Tervatonttu-opastus sekä Kalajoen Seikkailupuisto Pakka. Ohjelma huipentui ilmakitaransoiton MM-finaaliin Kuusisaaressa. Matkalle osallistui yhteensä 8 matkanjärjestäjäedustajaa Pekingistä, Shanghaista ja Oulun ystävyyskaupunki Hangzhousta.

Saksan (24.-27.8.) kohteina olivat Oulu ja Kalajoki. Ilmakitaran MM-finaalin ohella ryhmä vieraili mm. Turkansaaressa sekä Liminganlahden ja Kalajoen luontokeskuksissa, kokeili tervavenesoutua Oulujoella ja joogaa hiekkasärkillä sekä tutustui eri majoituskohteisiin. Matkalle osallistui 8 matkanjärjestäjäedustajaa.

Attractive Oulu Region –hanke
Matkanjärjestäjävierailut liittyvät Attractive Oulu Region 2018 -hankkeeseen, jossa markkinoidaan Oulun matkailualuetta yhtenäisen VisitOulu-brändin alla Keski-Eurooppaan, Kiinaan, Japaniin, Venäjälle ja Pohjois-Skandinaviaan. Hankkeen kansainvälisen markkinoinnin osuudesta vastaa BusinessOulu yhdessä Oulun Matkailu Oy:n kanssa. Hankkeen kokonaiskoordinaatiosta vastaa Humanpolis Oy/Rokua Geopark. Yhteishankkeessa ovat mukana myös Kalajoen ja Syötteen matkailuyhdistykset sekä Metsähallitus. Hanketta rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto ja sen toteutusaika on 2015–2018.

Lisätietoja: Johanna Salmela, projektipäällikkö, 040 826 2345, johanna.ma.salmela@businessoulu.com