Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Maailman pohjoisin TEDx-tapahtuma Oulussa 10.4.2022

Julkaistu 24.03.2022

Nyt on mahdollisuus päästä nauttimaan vuoden ainoasta Suomessa järjestettävästä TEDx-tapahtumasta, kun TEDxOulu kokoaa joukon mielenkiintoisia puhujia ajankohtaisen aiheen äärelle kulttuuritalo Valveelle 10. huhtikuuta 2022.

Vapaaehtoiset yhdistävät nyt toista kertaa voimansa järjestääkseen maailman pohjoisimman TEDx-tapahtuman Oulussa. Tänä vuonna tapahtuman teemana on Spotlight on Health.

Pandemia on vaikuttanut meidän kaikkien suhtautumiseen ympäristöön, talouteen ja terveyteen. Kuinka voisimme tehdä vastuullisia ruokavalintoja? Mitä pitäisi tehdä terveydelliselle eriarvoisuudelle tai luonnonvaroille? Tilaisuudessa tietämystään ja kokemuksiaan jakavat Daria Zaikovskaia, Mari Tynkkynen ja Kaisa Makkonen, Tuomas Aarni, Seppo Kopsala, Ben Gran, Pekko Vehviläinen, Tiago Sampaio ja Tara Goodwin. Puheenjohtajaa toimii Meg Dale. Lisätietoja puhujista ja heidän taustoistaan löydät TEDxOulun verkkosivuilta. Puheenvuorojen lisäksi yleisö pääsee nauttimaan hyvästä ruoasta, viihdyttävästä väliajan ohjelmasta sekä verkostoitumismahdollisuuksista.

Mikä ihmeen TEDx?

TEDx on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tarkoituksena on levittää sanomaa innovatiivisista ideoista yrittäjyydessä ja liiketoiminnassa sekä tekniikan, viihteen ja muotoilun saralla. Organisaation mottona on Ideas worth spreading, Kuulemisen arvoisia ideoita. TEDx-puheissa panostetaan nimenomaan sisältöön, kannustetaan toimintaan sekä avarretaan ajatusmaailmaa. Puheiden tarkoitus on herättää jokainen meistä innovoimaan uusia toimintamalleja vanhojen ja kuluneiden tapojen muuttamiseksi.

Tule mukaan inspiroitumaan, verkostoitumaan ja oppimaan uutta!
Liput Eventbritesta: https://www.eventbrite.com/e/tedxoulu-tickets-202426853167
TEDxOulu website: https://www.tedxoulu.com/home

Lisätietoja tapahtumasta:
Aaltje (Ata) Bos
040 5812375
aaltje.bos@tedxoulu.com