Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

LOVI workshop syntyi japanilaisten toiveesta

Julkaistu 27.09.2017

Oulun alueen yksi uusimmista tuotteista matkailumarkkinoille on Lovin ja Sound & Silencen yhteistyön tulos LOVI workshop, joka on suunnattu erityisesti Japanin markkinoille.

Tuotteen suunnittelu lähti liikkeelle japanilaisen matkanjärjestäjän aloitteesta kesäkuussa. Tällöin tuotetta ideoitiin yhdessä matkanjärjestäjän, Attractive Oulu Region -hankkeen, Lovin ja Sound & Silence:n kesken. Heinäkuussa Loville kokoontui viiden japanilaisen testiryhmä, jonka palaute oli todella perusteellista ja kannustavaa. Pienin muutoksin saatiin kasaan lopullinen tuote, joka sisältyi yhtenä kohteena myös suurimman japanilaisryhmiä Suomessa operoivan Tumlaren syyskuussa alueelle järjestämään tutustumismatkaan. Lovi on erittäin suosittu Japanissa. Tämä heijastuu sekä workshopin testiryhmältä saadusta palautteesta, että workshopiin japanilaisten matkanjärjestäjien taholta kohdistuneesta nopeaan tahtiin lisääntyneestä kiinnostuksesta.

Workshopin aloittaa LOVI from past to present -näyttely esittelemällä Lovin historiaa, hahmojen syntymistä sekä designprosessin kehittymistä. Esittelyn jälkeen asiakas pääsee uppoutumaan Lovin maailmaan taiteellisen tekemisen kautta. Workshop sisältää Lovi-hahmojen kokoamista ja maalausta. Jokainen osallistuja saa luoda oman uniikin Lovi-hahmonsa käyttäen luovasti mielikuvitustaan. Muumipeikko voi olla vaikkapa vaaleansininen tai pinkki, Nuuskamuikkunen voi vaihtaa vihreän palttoonsa violettiin tai lintujen värikirjo voi ulottua koko väripaletin laidasta toiseen. Kaikki on mahdollista, kun päästää mielikuvituksen valloilleen!

Workshopin osallistuja saa valita tekemänsä tuotteen muutamasta vaihtoehdosta. Koska vaihtoehtojen joukossa on tuotteita myös Lovin tulevasta lapsille suunnatusta tuoteperheestä, LOVI workshop sopii erinomaisesti myös perheille.

Ensimmäisiä kyselyitä japanilaisten matkanjärjestäjien suunnalta on jo tullut. Odotuksissa on, että ensi kevään ja kesän matkustussesongin aikana Loville virtaa japanilaisia asiakkaita tutustumaan yritykseen sekä luomaan omia uniikkeja Lovi-hahmojaan.

Lisätiedot:

Hanna Aarrekorpi
Sound & Silence
info@soundsilence.fi
+358 44 980 1073
www.soundsilence.fi
www.facebook.com/soundsilence.fi
www.instagram.com/Sound_Silence_Fin
www.twitter.com/SoundSilenceFin