Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Lehto tuo autotehdasmallin rakentamiseen

Julkaistu 05.06.2018

Teollisuudenala, jossa ei ole tapahtunut tuottavuuskehitystä kymmeniin vuosiin, uudistuu Lehto Groupin autotehdasmallilla.

Pentti Korkala Lehdon Oulaisten tehtaalta aikoo tuoda mallin rakentamiseen. Lehto Componentsia johtava Korkala tulee itse rakennusalan ulkopuolelta autoteollisuudesta ja on toiminut alalla kansainvälisesti.

Lehto on Suomen kannattavin ja myös eniten kasvanut rakennusyritys. Rakennusala kasvoi viime vuonna neljä prosenttia. Lehto kasvoi 64 prosenttia ja Lehto Components yli sata prosenttia. Korkalan mukaan yli sadan prosentin kasvu jatkuu. Lehto on noussut parissa vuodessa merkittäväksi asuntorakentajaksi. Tavoitteet ovat vielä korkeammalla - yritys haluaa olla muutaman vuoden kuluttua Suomen suurin asuntorakentaja.

Prosessi hoidetaan Lehdolla totutusta poikkeavalla tavalla: Lehto tekee tuotteita Lehdon taloihin Lehdon konseptilla. Räätälöityjä ratkaisuja ei tehdä ja yritys keskittyy sarjatuotantoon. ”Prosessi on vaihe-aikaan viety ja kaikki perustuu imuohjaukseen. Sitä mukaa, kun tavaraa käytetään linjalla, tieto menee eteenpäin ja tilataan uutta tavaraa”, Korkala selvittää.

Lähtökohtaisesti suunnitelmia ja piirustuksia asiakkaalta ei tarvita, vaan Lehto tekee tarjouksen itselleen soveltuvien suunnitelmien mukaan kiinteään hintaan. Suunnitelmien pitää olla Lehdon konseptin mukaisia, jotta päästään toistettaviin vakioratkaisuihin ja tehokkuus kasvaa. Korkala muistuttaa, että konseptilla on tarkoituksensa. Sarjatuotannolla yritys pystyy rakentamaan edullisemmin.

Oulaisten tehtaassa tehdään muun muassa talotekniikkaelementtejä, joita käytetään niin Lehdon kerrostaloissa kuin putkiremonteissakin. Lisäksi tehtaassa tehdään ikkunoita ja parvekkeen ovia sekä kokonaisia puurakenteisia asuntoelementtejä luhtitaloihin. ”Jatkossa alamme tehdä myös korkeampia puukerrostaloja”, Korkala kertoo.

Hän uskoo vakaasti yrityksen mahdollisuuksiin. Yrityksessä mietitään koko ajan, mitä tehtäviä voisi siirtää työmailta tehtaissa tehtäväksi. Tällä hetkellä Lehdon tehtailla ei ole hyödynnetty robotisaatiota, mutta Korkala ei poissulje robotisaation käyttöönottoa muutaman vuoden sisällä.

https://lehto.fi/