BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Lauantaina tanssitaan kotona – Hyperboreal tuo kansainvälisen klubin olohuoneeseen

Julkaistu 20.05.2020

Elektronisen musiikin esittäjiä Pohjois-Suomesta, -Ruotsista ja -Norjasta on kutsuttu mukaan livestreamattavaan koko illan tapahtumaan.

Kuva: Mental Overdrive esiintyy Tromssasta Hyperboreal-tapahtumassa lauantaina 23. toukokuuta. (Kuvaaja: Carl Christian Lein Størmer)

Pohjoismaiset rajat ylittävä Hyperboreal lähetetään suorana Twitch-palvelun kautta tänä lauantaina 23. toukokuuta kello 16 alkaen. Luvassa on elektronisen musiikin, housen ja teknon jytkettä Oulusta, Rovaniemeltä, Haaparannalta, Oslosta ja Tromssasta sekä vaikuttavia visuaalisia teoksia.

Laajan kattauksen on koonnut pitkän linjan DJ, tapahtumajärjestäjä ja Oulun musiikkivideofestivaalien vastaava tuottaja Juhani Oivo. Produktiota tukee Pohjoiskalotin kulttuurivientiä edistävä Arctic Pulse -hanke, jonka Suomen-osuudesta vastaa BusinessOulu.

”Koronatilanteen takia artistien keikat ovat peruuntuneet. On hienoa antaa tällainen esiintymismahdollisuus, ja artistit saavat siitä oikean palkkion”, toteaa Oivo, joka itsekin esiintyy Hyperborealissa DJ-nimellään Jayday.

Artistit lähettävät esiintymisensä suorana. Oivo toimii tapahtuman tuottajana ja huolehtii, että tekniset yksityiskohdat toimivat.

Tapahtuma tekee tunnetuksi artistien kotikaupunkeja ja tuo ne esiin kiinnostavina kulttuurikohteina. Esimerkiksi rovaniemeläisen Arttu Niemisen visuaalit esittelevät Lapin mykistävää luontoa ja täydentävät niin ikään rovaniemeläisen saamelaisartisti Matti Aikion keikkaa.

Ohjelma lauantaina 23. toukokuuta:

16 Jussi Alaraasakka (Oulu) + Visuaalit: Mike Watson (Oulu)
17 Ra-Shidi (Oslo)
19 DJ Dats (Rovaniemi) + Visuaalit: MKRF (Haaparanta)
21 Mental Overdrive (Tromssa)
22 DJ Jayday (Oulu) + Visuaalit: VJ Tenetz (Oulu)
00 Matti Aikio (Rovaniemi) + Visuaalit: Arttu Nieminen (Rovaniemi)

Hyperboreal Twitchissä: www.twitch.tv/hyperborealstream
Hyperboreal Facebookissa: https://www.facebook.com/events/239816433778909/

Lisätietoja:

Juhani Oivo, vastaava tuottaja, Oulun musiikkivideofestivaalit, 045 651 6596, juhani@omvf.net
Taina Ronkainen, projektipäällikkö, BusinessOulu, 040 621 1249, taina.ronkainen@businessoulu.com

Interreg Nord -ohjelman rahoittama Arctic Pulse -hanke kokoaa yhden brändin alle Pohjoiskalotin alueen kulttuuria kärkenään musiikki. Arctic Pulse vie pohjoissuomalaisia artisteja esiintymään Ruotsiin ja Norjaan ja tuo esiintyjiä naapurimaista Pohjois-Suomeen. Samalla kannustetaan artisteja rajat ylittäviin yhteistuotantoihin. Toteutusaika: 1.1.2019–30.6.2021. Suomen-osuutta koordinoi BusinessOulu.

https://arcticpulse.eu/