Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

KYSELY: Pohjoiset tietoliikenneyhteydet

Julkaistu 21.02.2020

Arktiset 5G-testiverkot -projekti kerää kokemuksia huonojen tietoliikenneyhteyksien jokapäiväiselle toiminnalle aiheuttamista ongelmista.

Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen tutkimusyksikkö (CWC) ja Luulajan teknillinen yliopisto (LTU) ovat aloittaneet yhteisen Interreg Nord -projektin "Arktiset 5G-testiverkot". Projektin yhtenä tavoitteena on kerätä esimerkkejä ja kokemuksia siitä, mitä huonot tietoliikenneyhteydet merkitsevät jokapäiväiselle elämälle, opiskelulle, verkon palvelujen käytölle ja liiketoiminnalle. Lisäksi halutaan tietää, missä ongelmia esiintyy.

Projektin myöhemmässä vaiheessa demonstroidaan joitakin ratkaisuja ja näistä sekä muistakin ratkaisumahdollisuuksista kerrotaan yleisölle. Huonoilla tietoliikenneyhteyksillä tarkoitetaan mm. sitä, että yhteyden olemassaolon voi havaita, mutta sen laatu on niin huono, että  internetiä ei voi käyttää hyvin.

Tarkoitus on kerätä yllämainittuja kokemuksia ja raportoida tulokset päättäjille. Lisäksi tavoitteena ovat tieteelliset julkaisut. Tuloksia käytetään osoittamaan, mitä ongelmia esiintyy maailmassa, jonka pitäisi olla digitaalisesti tasa-arvoinen.

Kysely voidaan täyttää anonyymisti ja tulokset julkaistaan niin, että henkilöä ei voi tunnistaa. Jos vastaaja haluaa, hän voi jättää yhteystietonsa mahdollista myöhempää yhteydenottoa varten. Kerätty data tallennetaan Oulun yliopiston palvelimelle ja dataa käytetään tähän tutkimukseen sekä mainittujen tutkimusryhmien työhön. Lisätietoa GDPR-asioista löytyy täältä.

Kysymykset löytyvät ainakin englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi. Mukana on sekä valitse-kaikki-jotka-sopivat että kirjoita-vastauksesi -tyyppisiä kysymyksiä. Lopussa voit myös jättää omat kommenttisi. Sinun ei tarvitse vastata kaikkiin kysymyksiin, vaan voit vastata vain haluamiisi. Kysely on auki syksyyn 2020 asti.

Kyselyyn pääset tästä linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/C57555ED25F8BE69

Kysely löytyy myös http://www.arctic5g.eu/ -sivustolta kohdasta Questionnaire.


Lisätietoja:

Harri Saarnisaari, Oulun yliopisto

+358 40 572 7803

harri.saarnisaari(at)oulu.fi