BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Kongressit toivat Oulun alueelle 4,5 miljoonaa euroa

Julkaistu 02.04.2014

Eri alojen organisaatiot ovat onnistuneet saamaan kasvavan määrän kongresseja Ouluun. Kansainvälisillä kongresseilla on merkittävä tulovaikutus alueelle. Tuoreen tilaston mukaan vuonna 2013 kongressit toivat alueelle 4,5 miljoonaa euroa.

Kansainvälisiä vieraita Ouluun toivat eniten talous-, lääke-, teknologia- ja luonnontieteiden alojen kongressit. Kokoustapahtuman kesto on Oulussa keskimäärin 4 vuorokautta, siihen osallistuu 103 delegaattia, joista jokainen kuluttaa tilaston mukaan 350 euroa päivässä. Oulu petrasi houkuttelevuuttaan kongressikaupunkina kuudella kansainvälisellä kongressilla vuoteen 2012 verrattuna. Niitä oli 30, joissa osanottajia 3193. Kymmenessä vuodessa 2003-2013 kansainvälisiä kongressivieraita on käynyt Oulussa 21 816 delegaattia. Tilastot kokoaa Finland Convention Bureau , Visit Finland – Finnish Tourist Board, MEK.

Oulu Convention Bureaun (OCB) ylläpitämästä kongressikalenterista on nähtävissä Oulussa järjestetyt ja Oulussa järjestettävät kongressit. OCB markkinoi Oulua keväällä osallistumalla Kongressi 2014 messuille.

Lisätiedot:

Helena Pikkarainen
asiantuntija, kongressit
Oulu Convention Bureau, BusinessOulu
p. 044 703 1323
helena.pikkarainen@businessoulu.com