Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Keskittämisellä tehoa kaupungin markkinointiin

Julkaistu 04.04.2018

Oulun kaupungin tapahtumapalvelut liittyi vuoden alusta BusinessOuluun, johon perustettiin samalla uusi tapahtuma- ja markkinointiyksikkö. Sen johtoon valittiin Pauliina Pikkujämsä.

Oulun kaupungin tapahtuma- ja markkinointiyksikkö vastaa jatkossa kaupungin elinkeino-, kongressi-, tapahtuma- ja osaajamarkkinoinnista.

Tapahtumapuolella tärkeimmät tehtävät liittyvät tapahtumahankintaan, verkostojen rakentamiseen ja kaupunkikulttuurin toimintaympäristön kehittämiseen.

Yksikköuudistuksella hallinnollisesti toisistaan etäällä olleet vastuualueet lähentyvät ja toimialojen luonteva ja tehokas yhteistyö paranee. Perimmäisenä tavoitteena on lisätä Oulun vetovoimaa ja pitovoimaa, tuottaa hyötyä alueelle ja markkinoida kaupunkia tehokkaasti niin kotimaassa kuin kansainvälisesti pohjautuen alueen todellisiin vahvuuksiin.

– Toimintojen yhdistämisellä pystytään saamaan ainakin kustannustehokkuutta: säästöjä markkinointimateriaaleissa ja asiantuntijatyössä sekä asiantuntijuutta koko kaupunkiorganisaation tarpeisiin, kertoo kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Yhteisillä viesteillä saadaan myös enemmän vaikuttavuutta, laajempia yhteyksiä ja neuvotteluvoimaa.

Pauliina Pikkujämsästä yksikön vetäjä

Markkinointipäällikön virkaan valittiin Pauliina Pikkujämsä, joka aloitti tehtävässään 20. maaliskuuta. Aiemmin Pikkujämsä vastasi BusinessOulun viestinnästä ja markkinoinnista. Pikkujämsän luotsaamassa yksikössä työskentelee tätä nykyä 20 henkilöä.

- Uudelleenjärjestelyn tavoitteena on saada aikaan hyvä markkinointiyhteistyö Oulun Matkailu Oy:n ja Liikekeskus ry:n kanssa, toteaa BusinessOulun johtaja Juha Ala-Mursula.

Tapahtumapäälliköstä kulttuurijohtajaksi

Vastikään perustetusta tapahtuma- ja markkinointiyksiköstä löytyi myös Oulun uusi kulttuurijohtaja, kun Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta valitsi maaliskuun loppupuolella tehtävään Samu Forsblomin. Forsblom toimi aiemmin Oulun kaupungin tapahtumapäällikön tehtävässä tapahtumapalveluiden vetäjänä.

Oulussa kulttuuripalveluja ja -tapahtumia tuottavat viisi omaa kulttuurilaitosta sekä laaja kulttuuritoimijoiden verkosto. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen kulttuurijohtaja johtaa kokonaisuutta, huolehtii kumppanuussopimuksista ja on keskeinen toimija kulttuuripääkaupunkihakuprosessissa.