Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Kansallinen 3D-klusteri aloittaa Oulussa

Julkaistu 12.09.2011

BusinessOulu sekä 3D Internetin asiantuntijoiden ja liiketoimintaosaajien perustama Cyberlightning Oy ovat aloittaneet 1. syyskuuta yhteistyön, jolla pyritään luomaan aidosti yrityslähtöinen kansallinen 3D -liiketoimintaklusteri. Toiminta käynnistetään Oulussa tänä syksynä ja vuoden 2012 aikana yritykset itse laajentavat toimintaa kansallisella tasolla. Sekä julkiset rahoittajat että kansainvälisesti toimivat suomalaiset suuryritykset ovat jo pitkään tukeneet innovatiivisten pienyritysten ekosysteemin muodostumista ja uusien tähtien syntymistä globaaliin kilpailukenttään. Oulun ylipiston Center for Internet Excellence ja avoimeen lähdekoodiin perustuva realXtend virtuaalimaailma-projekti ovat luoneet Oulun alueelle vahvan osaamispohjan sekä mahdollistaneet erinomaisen alustan uuden liiketoiminnan synnyttämiseksi 3D -toimialalle.

Projektin tavoitteena on luoda itseään ruokkiva ekosysteemi, jolloin projektissa tehdään yritys-, markkina- ja kilpailututkimusta sekä luodaan kansainvälisiä yhteyksiä alan järjestöihin, potentiaalisiin partnereihin ja asiakkaisiin sekä lisäksi myös kasvun mahdollistaviin rahoittajiin. 3D Internet, Augmented Reality, stereografiset näytöt ja virtuaalimaailmat ovat käsitteitä, jotka eivät vielä avaudu kaikille. Kuitenkin markkina on jo avautunut ja 3D tulee eri ennusteiden mukaan lyömään itsensä läpi massoille 2015 - 2017. Hyvin nopeasti projektin edetessä valta ja vastuu toiminnasta siirtyvät toimialan veturiyrityksille ja Business Oulu jatkaa klusterin toimintaa tukevassa roolissa.

Christian Sundell, Ohjelmajohtaja, Business Oulu: ”Olemme erittäin tyytyväisiä lähestymistapaan ja suunnitelmiin, jotka Cyberlightning Oy, itsekin nopeaan kansainväliseen kasvuun tähtäävä uuden teknologian startup meille esitti. Sen sijaan, että julkinen taho ohjeistaisi ja ohjaisi toimintaa, se pystyy nyt toimimaan taustalla sekä tukemaan yrityslähtöistä etenemistä. 3D-klusterissa ei ole ennalta määrättyjä julkisen tason edustajia ohjausryhmissä tai johtokunnissa – olemme mukana siinä määrin ja sillä edustuksella, jotka yritykset kokevat oikeaksi.”

Jani Pirkola, Toimitusjohtaja, Cyberlightning Oy: ”Yritystoiminnan tulee olla hauskaa, siinä pitää olla fiilistä ja tekemisen meininkiä. Emme kuitenkaan saa unohtaa ammattimaisuutta johtamisessa, kaupallistamisessa, kansainvälistymisessä ja muussa toiminnassa. Verkostot ovat kaiken liiketoiminnan avain ja niiden synnyttämisessä ja hyödyntämisessä meillä oululaisilla sekä suomalaisilla on vielä kehitettävää. Mennään mukaan, tehdään yhdessä ja myydään itsemme, yrityksemme sekä ratkaisumme. Jos voimme jakaa positiiviset ja joskus negatiivisetkin asiat keskenämme olemme vahvempia – yhdessä!”

Lisätietoja:
BusinessOulu
Christian Sundell, Ohjelmajohtaja
Puh 050 368 9609 email christian.sundell@businessoulu.com

Cyberlightning Oy
Jani Pirkola, Toimitusjohtaja
Puh 045 124 8795 email jani@cyberlightning.com


Business Oulu

BusinessOulu on Oulun kaupungin liikelaitos, joka vastaa kaupungin koko elinkeinopolitiikan toteutuksesta ja yritysten tarvitsemista kehityspalveluista kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen päättämien periaatteiden mukaisesti.
Tarkoituksena on luoda yrityksille ja yrittäjyydelle toimintaympäristö, joka edistää yritysten syntymistä, toimintaa, kasvua sekä kilpailukykyä ja työllisyyttä. Paikallisten yritysten kansainvälistymisen edistämisen ohella BusinessOulu vastaa kaupungin kansainvälisestä elinkeinomarkkinoinnista. www.businessoulu.com

Cyberlightning Oy
Cyberlightning Oy on oululainen 3D Internet ohjelmisto- ja palvelutalo. Toiminnan keskiössä on ihmisen digitaalinen olemassaolo ja  siihen liittyvät palvelut.
Cyberlightning Oy tähtää nopeaan kansainväliseen kasvuun ja merkittävään asemaan uudessa liiketoimintaympäristössä. Yrityksen ensimmäinen tuote, diaesitykset stereografiseen 3D –muotoon muuntava Cybersli.de julkaistaan syys- / lokakuussa 2011. www.cyberlightning.com