BusinessOulu

Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Kansainväliset yöpymiset keskeisistä kohdemaista kasvussa

Julkaistu 10.10.2019

Kotimaan matkustus on ollut vuonna 2019 suunnilleen edellisvuoden tasolla, mutta kansainväliset yöpymiset keskeisistä kohdemaista kasvoivat tammi-elokuussa vahvasti. Suurin kansallisuus Oulussa olivat edelleen norjalaiset, joiden yöpymisissä oli 3 % kasvua. Merkittävästi kasvoivat toiseksi suurimman kansallisuuden eli saksalaisten yöpymiset yli 30 prosentilla. Myös kolmantena olevien ruotsalaisten yöpymiset kasvoivat 6,6 %. Aasialaiset ovat jo kokonaisuutena neljänneksi suurin ryhmä, joka myös kasvoi suhteellisesti eniten, yhteensä noin 50 prosentilla edellisvuodesta.

Kokonaisyöpymisissä Oulu on Suomessa kuudennella sijalla Helsingin, Vantaan, Tampereen, Turun ja Rovaniemen jälkeen. Oulun vahvuus on sesonkien tasaisuus, joka näkyy muun muassa ympäri vuoden korkeana majoitusliikkeiden käyttöasteena. Tammi-elokuun keskimääräinen majoitusliikkeiden käyttöaste nousi hyvälle tasolle: lähes 66 prosenttiin.

Oulun Radisson-hotellin remontin vuoksi heinä-elokuussa Oulun hotellikapasiteetista poistui väliaikaisesti noin 13 % eli yli 400 vuodepaikkaa. Tämä heikentää tilaston vertailtavuutta edellisvuoteen ja vaikuttaa loppuvuonna majoituksen käyttöasteeseen, hintatasoon sekä rekisteröityjen yöpymisten kokonaismäärään.

Lisätiedot:

Jyrki Kemppainen
asiakkuuspäällikkö
BusinessOulu
puh. 044 499 3296
jyrki.kemppainen@businessoulu.com