Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

Jokainen koulu pääsee mukaan yrittäjyyskasvatukseen

Julkaistu 04.10.2016

Yrittäjyyskasvatuksessa otetaan parasta aikaa isoja harppauksia Oulun kouluissa. Keväällä julkaistua Nuoret tekevät tulevaisuuden – yrittäjyyskasvatuksen strategiaa hyödyntäen jokainen koulu saa nyt oman yrittäjyyskasvatuksen ja työelämäyhteistyön yhteysopettajan, joka nimetään koulujen syksyn suunnittelukokouksissa. Yhteysopettaja toimii koulun ja työelämän välisenä yhteyshenkilönä, viestin viejänä ja yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijana omalla koulullaan, huolehtien myös uuden opetussuunnitelman käyttöönotosta.

- Yrittäjyyskasvatus näkyy uusissa opetussuunnitelmissa huomattavasti aiempaa vahvemmin. Muutamat koulut ovat eturintamassa lähteneet toteuttamaan opetusta yrittäjämäisiä menetelmiä hyödyntäen. Näitä hyviä käytänteitä on kerätty, ja voimmekin vertaisoppien hyödyntää nyt yhteyshenkilöverkoston puitteissa siitä, että joka koulu saa yrittäjyyskasvatuksen työkalut käyttöön, toteaa Sivistys- ja kulttuuripalvelujen ja BusinessOulun koulun työelämäyhteistyön asiantuntija Satu Kaattari.

Syksyn aikana järjestetään tapahtumia, jossa yritykset ja koulut pääsevät kohtaamaan yhteistyön merkeissä. Tapahtumille on kysyntää.

- Esimerkiksi vuosi sitten järjestetty aamiaistreffitilaisuus kokosi yhteen joukon innokkaita opettajia ja yrittäjiä, jotka ovat nyt toteuttaneet ideoitaan yhteistyöstä. Tapahtumalle toivottiin jatkoa ja seuraavat treffit järjestetäänkin 11.11.2016. Tavoitteena on auttaa opettajia ja yrittäjiä luomaan kumppanuuksia ja tarjota malleja yhteistyön toteuttamiseen, kertoo yrittäjyyskasvatuksen asiantuntija Helena Poukkanen BusinessOulusta.

Toimivia malleja koulujen yrittäjyyskasvatukseen kerätään ja jaetaan myös Pohjois-Pohjanmaan yrittäjyyskasvatuksen strategiaa tukevalla sivustolla, jonka julkistamisen yhteydessä lanseerattiin myös kaikille kouluille suunnattu haastekampanja.

Tutustu sivustoon, ilmianna hyvä malli ja lähetä haaste eteenpäin osoitteessa www.minunpolkuni.fi/haaste!

Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena Oulussa on:

  • Vahvistaa oppilaan yrittäjyys-, talous- ja työelämätaitoja käytännön toiminnan kautta.
  • Tukea oppilasta löytämään omat vahvuutensa ja sitä kautta hahmottaa oppilaan yksilöllistä polkua kohti tulevaisuuden muuttuvaa työelämää.
  • Innostaa oppilasta näkemään tulevaisuuden myönteiset mahdollisuudet lähiympäristössä ja globaalikontekstissa.
  • Kannustaa oppilasta oman aktiivisen roolin, vastuullisuuden, vaikuttamisen ja tekemisen kulttuuriin, ja korostaa yrittävän kulttuurin merkityksellisyyttä yhteiskunnassa.
  • Vahvistaa koulun ja työelämän välistä yhteistyötä toiminnallisten ja laaja-alaisten oppimiskokonaisuuksien avulla.

Nuoret tekevät tulevaisuuden – yrittäjyyskasvatuksen strategia ja toimenpideohjelma 2020 on toteutettu Yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla hankkeessa (ELY/ESR).

Satu Kaattari satu.kaattari@ouka.fi p. 050 571 1476
Helena Poukkanen helena.poukkanen@businessoulu.com, p. 044 703 1656