Medialle - Lehdistötiedotteet ja materiaalipankki

IoT-laitteiden energiatehokkuutta parantava Minima Processor Oy sai miljoonarahoituksen

Julkaistu 05.10.2016

Yrityksen kaupallistama teknologia pienentää elektronisten laitteiden energiankulutuksen parhaimmillaan jopa murto-osaan nykyisestä.

Ennusteiden mukaan vuonna 2020 maailmassa on esineiden internetiin, eli IoT:hen, kytkettyjä laitteita viisi kertaa enemmän kuin älypuhelimia. Yksi tärkeimmistä IoT:n ajureista on tuottavuuden lisääminen. Tämän takia yritysten odotetaan investoivan IoT:hen merkittävästi lähivuosina. Koska jokainen verkkoon kytketty IoT-laite tekee digitaalista laskentaa, on sen energiankulutuksen vähentäminen kriittinen tekijä IoT:n taloudellisuuden ja ympäristövaikutusten kannalta.

”Digitaalinen tietojenkäsittely on älyä, jonka vaikutusta meidän kaikkien elämään ei voi painottaa liiaksi. Esimerkiksi iPod muuttaa musiikin ihmisen kuunneltavaksi digitaalisen laskennan avulla”, huomauttaa Miniman teknologiajohtaja Lauri Koskinen.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Aalto-yliopisto ja Turun yliopisto ovat kehittäneet ainutlaatuisen teknologian, joka parantaa digitaalisen laskennan energiatehokkuutta jopa 20-kertaisesti. Patentoitu teknologia perustuu mikropiirien toimintapisteen optimointiin ja sen avulla on saavutettu energiatehokkuuden maailmanennätys. Teknologian kaupallistamismahdollisuuksia selvitettiin Tekesin Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoituksella vuosina 2015–2016. Nyt teknologiaa kaupallistava, vuoden 2016 huhtikuussa perustettu Minima Processor Oy on saanut 1,6 miljoonan euron sijoituksen CFT Nordic Capital Ltd:ltä (osa CFT Capital Ltd:tä), VTT Ventures Oy:ltä, Aalto-yliopistolta sekä yksityisiltä sijoittajilta.

“Minima on mukana edistämässä digitalisaatiota ja muuttamassa maailmaa. Teknologiamme avulla tehokasta digitaalista tietojenkäsittelyä voidaan käyttää edullisesti yhä useammissa sovellutuksissa. Laitteisiin, kuten vaikkapa virtuaalitodellisuuslaseihin, saadaan Miniman avulla enemmän tehoa ja ominaisuuksia”, toteaa Miniman hallituksen puheenjohtaja Jani Mäkipää.

Uusia mahdollisuuksia

Miniman teknologian sovellusmahdollisuudet ovat laajat, koska sitä voidaan käyttää lähes kaikissa elektronisissa laitteissa. Yrityksen teknologia lisätään digitaalista laskentaa suorittaviin, integroituihin piireihin ennen niiden valmistamista. Yritys toimittaa ja lisensoi teknologiaasa toisille puolijohdeteollisuuden yrityksille, joiden tuotteisiin sen ratkaisu integroidaan. Alkuvaiheessa Minima tavoittelee johtavaa markkinaosuutta IoT-laitteiden tiedonkäsittelyn energiansäästöratkaisuista ja laajentaa myöhemmin toimintansa muille markkina-alueille.

“IoT-sovellutukset tulevat muuttamaan teollisuuden toimintatapoja ja luomaan uusia ratkaisuja. Nopealiikkeisille ja innovatiivisille tulee olemaan monia mahdollisuuksia IoT-markkinoilla”, sanoo Miniman toimitusjohtaja Toni Soini.

Minima Processor on Risc-V –säätiön perustajajäsen, mm. IBM:n, Googlen ja Oraclen kanssa.

Lisätietoja

www.minimaprocessor.com

Toni Soini, toimitusjohtaja, toni.soini@minimaprocessor.com, +358 40 735 36 78